Me puhuimme aina sodasta,
olisimme voineet rakastaa hiljaa.
Hioimme omia taktiikoitamme,
ei ollut yhteistä strategiaa.
Hyökkäsimme, peräännyimme, torjuimme, lähestyimme
asemasodassa kyyneleet täyttivät juoksuhaudat.
Juuri kun nostaa valkean lipun,
avaa oven tunteelle suurelle.
Havahtuu ja ymmärtää;
ei ole enää ketään jolle antautuisi.
Jokin meissä, sinussa ja minussa,
Järki ei voi ymmärtää,
vain sydän voi tietää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
