Aurinko laskee ja taivas on purppuraa,
on jälleen aika mennä nukkumaan.
Poltan ikkunasta vielä yhden
tupakan ja palaan sänkyni kylmään
syleilyyn.
Yöllä turhaan haparoiden
etsin sinua viereltäni.
Nouseminen uuteen aamuun
ei tunnu yhtään samalta
ilman sinua.
Kahvi maistuu erilaiselta,
pahalta kuin pohjaan palaneelta.
Vapaa paikka vastapäätä, unohdan
ja katan kupin sinullekin.
Sen sinisen jossa lukee nimesi.
Mitä enemmän yritän unohtaa,
sitä pahemmin muisti minua kiduttaa.
Kuiskaa korvaani suloisia lauseitasi,
siirtää verkkokalvoille kasvosi
ääriviivat.
Variksetkin raakkuvat ja ilkikurisesti
pilkkaavat.
Ihan kuin tietäisivät sinun kauas
pois lentäneen,
Ikuisesti luotani lähteneen.
Tahdo en millään irti päästä.
Muistot kiinni sinussa pitää,
ne öisin yksinäistä tuskin lämmittää.
Jos katsot minua sieltä korkealta,
älä anna minun koskaan sinua unohtaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
