Nimetön

Äitinsä häpesi.
Lapselleen halusi näyttää,
maailman julman.

Ei silmiä pienen tytön peittää äitinsä halunnut.

Ei kylmiä käsiä pienen tytön äitinsä lämmittää halunnut.

Kaikki kuului tähän, maailmaan julmaan.

Kasvoi tyttönsä suuremmaksi,
ei maailmaa osannut pelätä.
Kasvonsa kätki kämmeniinsä,
ei hän osannut rakastaa.

Äitinsä häpesi,
tyttöä kummallistaan,
olisi normaalimman halunnut,
ja mietti.

Miksei antanut äiti tyttönsä maailmaa rakastaa?
Miksei koskaan tytön pienen silmiä peittänyt?

Joutui tyttö itse kätensä kasvoilleen painamaan,
iltaisin itkiessään itseään uneen.

Ei osannut maailmakaan tyttöä rakastaa,
niin kuin ei äitinsäkään häpeävä.

Yksin jäin minä tähän maailmaan julmaan,
äitini osannut rakastaa ei,
äitini ei antanut minun maailmaa rakastaa,
ei antanut nähdä aurinkoa
silmäni peitti kädellään julmalla