tänään menneisyyteni johtotähteni istui yksin
pikaruokalan pöydässä, mustelmakasvoin
tuijotti lasin läpi pimeään
kyllähän se vielä moikkaa
jos tunnistaa
joskus minä unohdan miten vanha sinä olet
lapsen ääni mutta huoliryppyjä
luut ohuet kuin paperia,
joskus unohdan ja rakentelen
illuusioita joissa aikaa voi kelata
ja ikävä on molemminpuolista
unissani kysyt
ja minä pudistan päätäni kiihkeästi,
toivon painautua syliisi, mutten kuitenkaan
mikä suhde perustuu sille
että kysyt aina liian henkilökohtaisia
vaikka tiedät että tulen
ne loputtomasti väistämään
herään itkuun, valtamerten kokoiseen ikävään
miten kauas voi joutua ajelehtimaan
miten universumi voi repiä irti
eikä kukaan ymmärrä kun selitän
ja sitten en enää jaksa selittääkään
Selite:
melkoisen keskinkertainen comeback
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
