Katseeni seuraa naista hänen juostessaan minua vastaan rautatieaseman pihalla. Hänen kiireessään on jotain kovin levollista. Minne hän on matkalla? Odottaako joku häntä jossain? Ihan minun edessäni hän kompastuu: hänen kassinsa leviävät märälle asfaltille ja hänen peruukkinsa lennähtää jalkojeni juureen. Rauhallisin liikkein nostan peruukin maasta hänen säpsähtäessä ylös. Hänen huonosta päivästään on juuri tullut entistä kamalampi. Hänen tuijottaessaan minua kauhusta kalpeana – kuin šokissa – katson häntä lempeästi ja sanon:
”Olet täydellinen juuri tuollaisena. En muuttaisi mitään sinussa”
Tämän sanottuani ojennan peruukin hänelle. Hän ei ota sitä – tuijottaa yhä vain. Kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä ja hän puristautuu minua vasten. Lujasti kiinni pitäen - kuin olisi rotkon reunalla putoamaisillaan – hän itkee vuolaasti sylissäni niin että hänen pienet olkapäänsä hytkyvät. Lopulta hän rauhoittuu, nostaa kasvonsa ylös ja katsoo minua kostein ja luottavaisin silmin sanoen:
”Olet ihana mies”
Hän laittaa märän peruukkinsa maasta nostamaansa kassiin. Otan hänen kätensä omaani ja me kävelemme pois asemalta.
”Olet täydellinen juuri tuollaisena. En muuttaisi mitään sinussa”
Tämän sanottuani ojennan peruukin hänelle. Hän ei ota sitä – tuijottaa yhä vain. Kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä ja hän puristautuu minua vasten. Lujasti kiinni pitäen - kuin olisi rotkon reunalla putoamaisillaan – hän itkee vuolaasti sylissäni niin että hänen pienet olkapäänsä hytkyvät. Lopulta hän rauhoittuu, nostaa kasvonsa ylös ja katsoo minua kostein ja luottavaisin silmin sanoen:
”Olet ihana mies”
Hän laittaa märän peruukkinsa maasta nostamaansa kassiin. Otan hänen kätensä omaani ja me kävelemme pois asemalta.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit