Vanha rakkaus

Varmaan luulit etten mä huomaa,
ku tuut kotiin yömyöhäl,
oot taas menny vaa juomaa,

miks mä en usko sua,
ku sanot oon sun ainoo,
mikset saa mua uskomaa,
ku rakkauttas vannot,

epäilys kylvää mun sisällä,
joka kerta ku lähdet kotoo,
ja sanot ettei tarvii pelätä,
vedät vaa omaa sooloo,

mä tiiän ettei sua kiinnosta,
mutta joskus tuntuu etten jaksa,
sun ainasia valheita,
kerrottuja puolitotuuksia,

jos vain voisin, tehdä toisin,
et näkisi minusta vilaustakaan,
et kuulisi huutoani,
kun jälleen tajuan,
teit sen taas,
hävisit, petit,
tuhosit elämäni,
uskottomuudellasi, petoksillasi,
ja sait minut itkemään.

Minne on kadonnut se romanttisuus,
johon aikanaan ihastuin,
missä on se ihanuus,
jonka takia sinuun rakastuin?

Missä on se rakkaani,
joka piti huolta minusta,
minne olet mennyt kultani,
kun tuntuu etten tunne sinua,
muistatko kun vielä eilen lupasit,
pitää aina huolta?

Kyyneleet on jo arkipäivää,
odottaessani sinua kotiin,
etkö näe mun ikävää,
etkö reagoi itkuuni?

En jaksaisi aina välittää,
en pelätä sinun perääsi,
et varmaan usko itsekkään,
että kauan enää jaksan kanssasi.

Minusta olisi niin ihanaa,
saada kukkia,
jos voisit edes kerran,
tuoda suklaarasian?