Aamuyöllä kun nukut tuhisten.
Kaupungin valot loistaa ikkunasta eikä tähdet näy.
Taivas on kuin olisi lunta kunnes katsoo mustaan asfalttiin, violetinharmaa, savuinen.
Sinä nukut, enkä tiedä miten tässä kävi näin.
Huumaannuin ihmiseen.
Tai enkeliin.
Muttei edes hänen kätensä ole enää kauniit, kuten kerran yöllä kun valvoin vain niitä katsellen.
Yhtenä yönä.
Enkä tiennyt silloin.
Enkä nyt.
Miten tässä kävi näin.
Selite:
Myös keväällä kirjoitettu. Suuren rakastumisen jälkeen. Se haikeus, se tajuaminen kun ettei ehkä hän olekaan kuitenkaan se oikea...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tämäkin järettömän ihana ja hyvin kirjoitettu runo! Kirjoitat yleensäkin hyvin ja rakastan nimimerkkiäsi, Tiikerinpentu <3
Sivut