. . . . .

Katson huurtuneesta ikkunasta 
läpi vaivoin tunkevaa valoa
Hiljaisuudessa mietin vielä sinua

Milloin sinä muutuit 
minua suuremmasta
niin pieneksi, aivan kuin
yli puolet sinusta olisi himmentynyt
Hävinnyt jonnekin silmiesi takaa

Muistan jonkun kirjoittaneen
hellyys on pohjatonta surua

Ja minä pörrötin päätäsi
karheiksi kuivuneilla käsilläni

Pohdin paljonko
sinusta mahtaa olla jäljellä
ensi kerralla kun satumme kohtaamaan