Toisinaan elämä tuntuu olevan
jatkuvaa paluuta arkeen
alas rämiseviä rullaportaita.
Miksi kadulla yrittäisin
väistellä lätäköitä
kun kengät ovat jo märät?
Kauneus
kuultaa harmaiden seinien läpi
mutta ei ulotu
itkeviin sydämiin.
Pelkään että kaiken menettää
ennen kuin mitään osaa arvostaa.
Mutta saisiko sitten uutta mahdollisuutta?
Sulkemisaikaan en tiedä
minne menisin,
joten kävelen tuulisia katuja.
Kantapäät kipeinä
mietin
onko elämä huono opettaja?
Tapasin ihmisen
joka hymyili itku kurkussa
enkä osannut sanoa mitään.
Mutta jatketaanhan silti eteenpäin.
Kevättä odotellessa,
uusia aikoja
ja niitä kukkia
jotka taas kasvavat kauniina
asfaltin ohuista halkeamista.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olipas osuva runon nimi ja juuri sellainen, jonka runollesi olisin antanut! Näin keväällä, loska-aikaan kaikki kiiltävä menettää hohtonsa, mutta aurinko kuultaa läpi sohjon! Juuri siitä on mielestäni runossasi kysymys, ihmisistä joita talvi on kohdellut kylmästi, mutta jotka odottavat uutta kevättä, mahdollisuutta! Hieno runo!
Olipas osuva runon nimi ja juuri sellainen, jonka runollesi olisin antanut! Näin keväällä, loska-aikaan kaikki kiiltävä menettää hohtonsa, mutta aurinko kuultaa läpi sohjon! Juuri siitä on mielestäni runossasi kysymys, ihmisistä joita talvi on kohdellut kylmästi, mutta jotka odottavat uutta kevättä, mahdollisuutta! Hieno runo!