Me olemme kadotetut

Kylmä suru,
pimeä maa,
mustaa taivaalla.
Itken niitä kyyneleitä,
joita ihooni piirsit.
Ei ole sellaista päivää,
jona en tuntisi meidän
hiljaista särkyä.

Sitä ei enää ole,
eikä sinua, eikä minua.

Me olemme kadotetut,
istut junassa matkalla kotiin.
Me olimme vain vähän.
Maistan teetä, itken.

Kävelimme yhdessä,
aina erikseen.
Olin niin ujo,
silmät melkein kiinni.
Sinä katselit
järveä, jonka pinta oli hileessä.
Sanoit, että se näytti kauniilta.
Seisoin vieressä.

Mitä meille tapahtui?
En kysy.
Tiedän.
Itken.
Olen vain sekaisin.

Huulipunaa poskilla
jonkun verran,
levinnyt vuosien kuluessa.
Huulet kuivuneet,
ne ovat haljenneet.