Istun pyörätuolissa ja katselen
tätä maailmaa ympärilläni haistelen
Tunnen säälivät katseet
Mutta silti minä hymyilen.
Tuoliani muutaman asteen kääntäen
Siirrän katseeni kohti lampea
Sillä kaupunki takanani ei ole näkemisen arvoinen
Jos joku ottaisi verraten tuohon lampeen.
Joka päivä minä ihmettelen
Kuinka te minua säälivästi katsovat ihmiset
Ette katso itseänne peileistänne säälien
Ettehän te tiedä kuinka paljon minullakin
On elämää tämän tuolini kanssa.
Tässä tuolissa on enemmän sisältöä
Kuin yhdenkään teidän elämänne sisällössä
Jotka olette työnarkomaaneja
Tai jotenkin muuten riippuvaisia jostakin.
Vaikka te kävelettekin
Ja minä en
Silti iloitsen teitä enemmän
Ja viimeisen kerran otsaltani hikeä pyyhkäisen
Saapuessani korokkeelle yläpuolellanne.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Minulla ei pyörätuolia ole, mutta ilman potkupyörää en ole enää pitkiin aikoihin voinut lainkaan liikkua. Potkupyörä on parhain ystäväni
....
<3
Minä taas tykkäsin tästä koska tiedän miltä tuntuu tuolissa istua vaikka pystynkin kävelemään vammasta huolimatta mutta ne katseet eivät ole ihania. Suosikkeihin tämä ->
Niinpä, kuinka paljon ihmisillä onkaan ennakkoluuloja erilaisia ihmisiä kohtaan. Monesti hekin elävät rikkaampaa elämää, kuin sitä murheellisena sivusta seuraavat ihmiset itse.
Kuvasit tätä "pyörätuolinäkemystä" hyvin runossasi.
Tykkäsin tosi paljon. :) Oivaltavaa, oikeaa asiaa kauniisti kirjoitettuna.
Tämä oli hyvä kuvaus mutta itse en sääli pyörätuoli-ihmisiä, ajattelen vain mitä on sattunut kun joku istuu tuolissa ja tietenkin silloin on myös kiitollinen omasta terveydestään...tästäkin. Paljon on sääliviä ihmisiä maailmassa mutta sääli onkin yksi paha sairaus.
Tämon hieno.
Ja tulkintoja on taas varmaankin miljoona, tai ehkä joka lukijalle omansa, mutta niin turhat jaarittelut vähemmälle taas.
Ehkä jokaisen pitäis kääntää katseensa siitä kaupungista siihen lampeen, nähdä ne elämän pienet ihmeet ja keskittyä omaan elämäänsä.
Mutta niin, jälleen sait herätettyä ajattelemaan, kiitos ^^
Tämä on oikein hieno kuvaus pyörätuolissa istuvan ihmisen elämästä. saa myös ajattelemaan sitä, että oikeasti sääli kannattaisi välillä omaankin peiliinsä kohdistaa. hienoa tekstiä, onnistunut runo :)
Ai mä en arvostellutkaan tätä vielä. :o
Oon ihan varma, että mulla oli tässä arvostelu jo kirjotettuna mutta hmh. ;(
Yks parhaista tämä! <3 Ajatusta mukana ja kaikki kohillaan.
En muista sanoinko jo puhelimessa, että tunnistaisin sun runoks kyllä nuista vikoista riveistä. :P
"Ja viimeisen kerran otsaltani hikeä pyyhkäisen
Saapuessani korokkeelle yläpuolellanne."
Todella kaunis kokonaisuus joka herättää ajatuksia varmaan jokaisella, joka tämän lukee! ^^ <33
Hienosti ujutit neuvonkin tuonne tekstiin.
Oikein istuva runo, sanoisin. :D