Kirkkain pimeys

valvoa kohti aamunkoittoa, katsella myrskylyhtypylväitä
elää kuin eilistä, elää unelmien kautta
kahdeksan yötä
niin samankaltaiset toistensa lähellä
laskea pilviä, löytää kultaraitoja niiden sisältä
olet kuin yksi sellainen.

ymmärräthän
sellaiset päivät jotka on kuin eläisi yötä läpi harmaan verhon
se on surullista, kauneinta mitä voi koskaan olla olemassa
mikään ei ole kuin ennen, eikä ole koskaan ollutkaan
kuunnella sateenropinaa vasten sun ikkunaa
katso alas olen täällä kirkkaassa varjossa.

kuvittele ettei se ole kuin ulospääsy pelistä, tai voitto
(game over?)
mennä hänen mukaan kerran ja löytää polut
joita eksyneet kulkee
tulitaivaan reunaa kaarta varis pimeä silmissään
sumussa kulkevien ja eksyneiden myrskylyhdyt loistaa kirkkaimmin.

eikä viha ole kovin kaukana rakkaudesta, eihän?

kerran kun tiesin mitä tulee olemaan
verhoja pitkin liukui maahan asti ja kellariin
portaita pitkin tipahteli
sanot kuin ymmärtäisit, ja ehkä uskon niin
toisaalta tiedän uskovani väärin. mutta ei sen ole niin väliä
yksi aikalasi mittaa vain kuinka kovasti tahdot elää
elä kuin uskoisit suurimman olevan totta.

toiveet
pieninä palasina iskeytyy lasinsirpaleina kohti taivasta
silloin tiedät kyllä mikä on tärkeintä, ja mitä haluat
vaikka toiveet kuolisivat sen mukana
ehkä unelmat ovat tärkeämpiä tietää niiden olevan totta,
kuin saada ne
kuuntele sateenropinaa ikkunaasi vasten ja katso toisaalle kun kävelen pois.
kuvittele ettet huomannut sitä.

he jotka lapsesta asti oppivat uskomaan suuriin asioihin
joko heidänkin ajatuksensa uppoavat Hänen valtakuntaansa
tai sitten saavuttavat jotain suurempaa.
silti he elävät toisenlaista elämää kuin toisessa maailmassa,
meidän maailmassamme (minun) se on valheellista.
pilvetkin särkyvät

herätä kylmässä valossa
tuskaa katsoa niin kirkkaaseen
onhan se kaunista kyllä. mielestäni kuitenkin hämärässä voi liikkua vapaammin
varjot seuraavat maailmani toimintaa
ja ovat kovin tyytyväisiä.
niin minäkin

alas maasta nousee pieni lyhty minullekin sisällään huojentavaa unohdusta.