Olisitko vihdoin se tyyppi?

Sut kerran piirsin,
aarrekartalleni taiteilin.
Toivoin, haaveilin,
että sinut löytäisin.

Katselemalla kuvia, tekstejä,
värikkäitä lehtileikkeitä.
Kartta mua huomaamattani opasti,
luokse haaveideni arkea mua johdatti.

Viime syksynä sä vihdoin saavuit,
yllättäen elämääni astelit.
Sydämeni pian sulatit,
kun toiveeni pienen toteutit.

On kevät ja suu hymyssä,
takana talvi ja polkua yhteistä,
jo puoli vuotta on kuljettu,
toisiimme tutustuttu, ihastuttu.

Nyt tulevaisuus kutittaa,
pienesti ihan punastuttaa,
kun mietin mitä kaikkea,
sillä onkaan meille tarjota.

Olisitko se vihdoin sinä,
jonka kanssa saan etsiä,
tulevaisuuden suuntaviivoja,
yhdessä uudelle kartalle taiteilla.

Olisitko mies, jonka kanssa,
saan arkea ahertaa,
joskus juhliakin juhlistaa,
yhteisen pesän rakentaa.

Olisitko vihdoin se tyyppi,
haaveideni kumppani,
prinssi rohkea,
aito ja niin ihana.

Olisiko kenties sinusta,
rakastamaan minua,
tänään ja vielä huomennakin,
päivinä hyvinä ja huonompinakin.

Ei löydy vielä ratkaisuja,
kysymyksiini vastauksia.
Mut voi niin kovin mielelläni,
kuljen polkua mille aarrekartta mut johdatti.

Tutkin, etsin, tutustun,
kokeilen, opin ja onnistun.
Pikku hiljaa viisastun,
vastauksilla rikastun.

Kiitos, kun olet siinä.
Lähellä, niin lämpöisenä.
Kultamuru oot ihan paras.
Juuri tuollaisena niin kovin rakas.