Nimetön

Näissä tällaisissa elämän suvannoissa,
kuopissa ja lahdelmissa,
joissa vain

aika

liikkuu

odotan

jotain tapahtuvaksi,
eikä mikään

hievahdakaan.

Hahmot nauravat minulle,
raakkuvat ja irvistelevät.

Pinta on kuin peili.
Aivan tyyni ja kirkas.

Ja jossain tämän kaiken yläpuolella,
joku muistaa vain huomatakseen,
ettei mitään muistamisen arvoista
ole oikeastaan koskaan ollutkaan.

Veden hiljaisuus on säälimätön.

Minä jaksan odottaa,
että aalto murtaisi pinnan.

Nyt ja aina,
eikä mitään kuitenkaan

tule.