kaivaessani pois ajat, jotka saivat meidät tylsäksi
kello todistaa minun olevan olemassa vuoksesi
kannan taskussani palasta kotikaupunkiani
odottaessani, että joku näyttää minulle tien
käännyn auringonpaisteeseen ja näen vesisateen
vesisateen ja tien huuhtoessa muistojani
yhtenä päivänä tajuan kymmenen vuoden kuluneen
kukaan ei kertonut mihin piiloutua, mihin juosta
menetin elämäni soundtrakin kuunnellassani kaikuja
älä juokse karkuun varjoasi, se saa sut kiinni
loppumaton polkusi päättyy väistämättömästi
aurinko on sama vaikka olet vanhempi
askeleen lähempänä loppua, viimeinen henkäys
jokainen meistä löytää aikanaan omaa aikaansa
aikaa joka kuluu kunnes se loppuu
Selite:
kellokortti elämään
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sinulla on selkeästi oma tyylisi kirjoittaa. Tekstin ulkoasu ei varsinaisesti houkuttele lukemaan mutta kun aloittaa niin ei pysty lopettamaan.
ulkoasu ei kenties ollut kaikkein kiinnostavin tai houkuttelevin, mutta olen iloinen siitä, että luin. sinulla on oivia vertauksia, "menetin elämäni soundtrakin kuunnellassani kaikuja" tai lopetus hyvinä esimerkkeinä. hämmentävän hyvä runo.