samosin seitsemän manteretta
seilasin seitsemän merta
etsiessäni, tutkiessani
mitä löysin, mitä sain?
tuhat kilometriä hautuumaata
sepän hakkaavan verta raudasta
kolikoita varastavan neitsyen sokean hatusta
kuulin kymmenen tuhatta kuiskausta
mutten yhtään kuulijaa
yhden totuuden ja kymmenen tuhatta naurajaa
mustan koiran taluttavan miestä
miestä joka kantoi sateenkaarta
sateenkaarta, joka oli murskannut hänet painollaan
siniset silmät muuttuivat ruskeiksi
näin midaan muuttavan kaiken kullaksi
näin vedenpaisumuksen vesien haihtuvan
lapsisotilaitten kantavan lippua
näin palatseja sortuvan ja kupunkeja luhistuvan
haistoin napalmin ja sinappikaasun
vastasyntyneen lauma susia ympärillään
mitä sinä näit ja kuulit ystäväni?
ukkosen joka myrskysi 30-vuotta
sateen, joka huuhtoi kaiken altaan
kuulin klovnin itkevän kujalla
näin nuorten naisten ruumiit hukutettuina ja poltettuina
näin haavoittuneita ammuksista
näin haavoittuneita särkyneistä sydämmistä
näin kodin, jonka takapihalla on vankila
vankilan jossa asukkaat juhlivat yötä päivää
pyövelin naamion roikkuvan puussa
mustan muuttuvan väriksi ja nollan numeroksi
matkani oli pitkä
suljin silmäni
tulin kotiini
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea runo!
Pitkältä matkalta todellakin kuulostaa. Paljon pahaa on tapahtunut, niinhän sitä itse kullekin käy mitä kauemmin elää.
Aloituksesta lähtien, tässä runossa on se jokin tietty tunnelma - en nyt oikein osaa sanoa mikä, ehkä väsymys, se että on nähnyt jo niin paljon pahaa, ettei sitä haluaisi enää nähdä - joka saa lukijan mietteliääksi kaiken tapahtuneen suhteen. Runsas kielikuvien käyttö ja vertauskuvallinen kieli rikastuttavat runoa. Loppua lähestyttäessä tapahtumat jotensakin kasvavat koko ajan, asiat muuttuvat raskaammiksi.
"pyövelin naamion roikkuvan puussa
mustan muuttuvan väriksi ja nollan numeroksi"
Tämä ja sen jälkeinen säkeistö sinetöivät koko tekstin. Massiivista runoutta, taitavaa sellaista. Lisään suosikeihin, sen verran paljon tästä pidin. Ja kiitos kommentistasi omaan runooni!