Take my hand.

Tuntui haikeelta jättää Helsinki taakse, olinhan mä siellä asunut 15vuotta. Eli ihan pikkusesta asti. Siel oli mun oikeet ystävät, ja se oli mulle tarkotettu kaupunki. Rakastin sitä, muutama kyynel tippui täysin valkoselle puuteriposkelleni jättäen jäljet.
Jouduin eroamaan poikaystävästäkin, en tahtonut jättää niitä hetkiä. En tahtonut päästää irti kun vikan kerran halattiin lentoasemalla.
-Tuut aina oleen mun sydämes, ja toivon et joskus nähään viel. Sanoit kun vikan kerran halattiin. Sun halaus oli ihanan lämmin.
-Tuun muistaa ne hetket sun kanssas aina, ne ei kattoo mult pois. Mä en halunnu itkee, mut en voinu sille mitää. Suudeltii vikan kerran ja sit mun oli mentävä.

Niin, aivan. Syyskuun puolessa välissä yhtenä iltana tuli iskälle soitto sen työpaikalta, ja siel sanottii jotai et me jouduttii muuttaa Australiaan. Koska isä sai töitä sielt.
Sen illan jälkeen en mennyt kotiin, vaan menin Juuson luo. Sille kerroin samana iltana mitä piti.
-Mä en haluis! Mä en halua jättää Helsinkiä, en sua, en mun ystäviä! Mä itkin Juuson sylis.
-Hyss. Sä rauhottelit.
Sinä iltana me nukuttiin aivan lähekkäin toisiamme, vietettiin paljon aikaan kaikkien mun ystävien kanssa, vaikka muutettiinkin vasta joulukuussa. Marraskuussa menin japanilaisen bändin D'espairsRayn keikalle. Se on varmaan yks parhaimmista muistoista Juuson kanssa vietettyjen hetkien kera.
Aika meni, ja tuli keikka. Sitä myöten tuli joulukuu. Muutettiin joulukuun 20 päivä. Mä laihuinkin 5kiloa, en syönyt, itkin vaan, ja huusin vanhemmille. Juuso tuli auttaa mua pakkaamises. Jokainen kosketus oli viimeinen, jokainen suudelma oli viimeinen.
Anteeks Juuso, mä en haluis tätä, mä haluisin jäädä tänne sun luo. Mä tuun ikävöimään sua aina, ja en koskaan unohda sua. Ajattelin, kun pakattiin tavaroita autoon. En ehkä vieläkään ymmärrä, miksi en voinut jäädä sun luo tänne, vaikka se sopi sun porukoille.

Juuso, mä itken tälläkin hetkel ku kirjotan tätä lentokonees. Mulle kaikki on nyt yhen tekevää, ehkä me vielä joskus joku päivä nähään, ja kelataa vanhat ajat takasin? Lupaatko kirjottaa mulle joka päivä?
Muistatko Juuso kun tavattiin? Sä olit ujo, mut niin olin mäki. Sun myöten mun ujous katosi. Sä toit paljon tosi paljon onnea mun elämään, ja jaksoin sun takia päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
Australia oli mulle yhen tekevää, kuhan vaa olisin saanut olla sun kans.

Lentokone laskeutui Australiaan. Oisin voinu mieluummin olla Helsingis sun ja mun ystävien kans. Mä en kuulun tänne, en oikeesti. Tää ei oo mulle tarkotettu paikka.
Meidän kotiki oli tollanen, liian hieno mulle. En ikinä oppis elämään tääl. Mä tunnen vielki sun kosketuksen mun iholla, suudelmat mun huulil, kätes mun ympäril. Kuulin sun puhuvan mun pään sisäl. Me soiteltiinkin joka päivä, mut se ei tuntunu samalta, oisin tahtonu nähä sut kasvokkain, kertoo kuin rakastan sua, ja et kui oon onnelline ku saan olla sun kanssa.
Yhtenä päivänä äiti tuli mun huoneesee, ja se yllätty ku makoilin vaa sängys, tuijotin kattoo.
Se puhu jotai susta, et tulisit joku päivä tänne meille, asumaan. Asumaan? Asumaan?! Eihän se voinu totta olla.
-Ai, se on ihanaa. Sano sille, et mä rakastan..
Siihen loppu mun elämä. Äiti ties sen. Mä olin nyt vapaa, ja toivottavasti äiti näyttää tän sulle. Kultani mun en tuu sua koskaa jättää.
Rakas, odotan sua tuolla jossain, me nähään viel. Tää muutto oli mulle liian raskas.
Rakastan sua nyt, aina ja ikuisesti. Pidä se sydämessäs mitä meil oli.