Kun voin tuntea nostalgian purkauksia
jäniksen kuolleesta ruumiista,
samalla kun nelipyöräisten esineiden muodot
huutavat viimaa ja lämpö karkaa kehosta
pakkasen herruuden alla
voin tuntea eläväni hetkessä.
Kun voin tuntea kuinka meistä,
radikaaleista ihmiskehoista kuolee yksi
liian nuorena hymyilyn yliannostukseen
voin tuntea eläväni viimeisiä päiviä.
Mutta kun voin tuntea sieluni räjähtävän
ilon ja ja onnellisuuden herkistä aineksista
voin tuntea eläväni ikuisesti.
Selite:
Alku perustuu tosi tilanteeseen: aamulla odottaessani bussia bussipysäkillä, huomasin, että tiellä oli karvainen ja repaleinen kasa verellä höystettynä. Ajattelin sen olevan jänis, sama jänis, jonka olin paria päivää aikaisemmin nähnyt pomppivan pihapiirissämme elävänä. Tuijotin vain sitä raatoa ja ihmettelin lapsen ajatuksin, miksi jänis ei enää liikkunut?
Ps. Otsikko vielä vähän hakusessa, samoin loppu. Kommenttia kehiin niin kiitän ja kumarran.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hmh, vähän tekotaiteellisuuden puolelle menee, mut muuten tosi hyvä, kelpaa taatusti suurelle yleisölle.
erittäin hienosti kirjotettu!
Elämä ja kuolema niin läsnä samassa runossa. Tässä on jotain saman tapaista kuin mitä mahler sanoi sinfoniasta - sen pitää sisältää kaikki!
Tuo runon lopun (nuoruuden) harha: "En koskaan vanhene! En koskaan kuole!" on inhimillinen. Siihen ei usko kirjoittaja, mutta siitä syystä sen voi sanoa. Teksti ei valehtele!
Rivien välistä lukemalla löydän tästä lisää uskomattomia asioita. En jaksa käsittää, miten upea tämä koko runo on ja miten lahjakas sinä olet kirjoittamaan - luin muitakin runojasi. Rakastan tätä koko runoa, varsinkin kolmas säkeistö. Ihana.
Tämähän on loistava, tuo jänis tuo jännän erikoisen vaikutelman runoon, tykkään tässä monestakin asiasta :) tuo toinen kappale missä kerrotaan nuorten ihmisten kuolemisesta hymyilyn yliannostukseen, on hieno kohta! ja loppu on piste iin päälle :) erinomainen sanon minä!