Miten sitä
valoa katsotaan
kohti ettei se
häikäisisi
ettei se
leppymätön tuuli
pyyhkäisisi
pois tätä
komeutta
ja sysisi
autuuttani
pimeään
sillä pimeässä
silmiin katsoo
pelkkä unohdus
varjojen kyky
heittäytyä
kauneuden
ympärille
ympärillä vaappui
syvä hiljaisuus
mitä olisin
rukoillut,
kysellyt jumalalta
jota jo
en tietäisi
mielelläni oli
nyt oma
tahto
kovin helposti
pystyin synnyttämään
sanoja
puhaltamaan
kielelläni nautinnollisuuden
paksuihin huuliin
halusin kadotetun
kauneuden
löytävän
ystävälliset sanat
kasvatuksen
suojaaman elämän
hipaisevan
kärjekkäitä kukkuloita
olisin niin halunnut
käyttää kieltäni
muuhunkin sanojen
synnyttämiseen
kohtaamisiin
monilla eri tavoilla,
kohtaloita joita ei
voi väistää
ne on aina
viimekädessä
luotava
kaikki huutavat
vastakohtaisuudet,
joiden varassa
vaistot riiputtavat
halujamme
ja saavat
ruumiin ja
sielun takaisin
tasapainoonsa
millaisiin
tekoihin ihminen
oikeastaan pystyykään
millaisen luomuksen
jumala on meille
luonut, kun
yritämme
voittaa aikaa
nauttia ja
näykkäillä elämän
pieniä
onnen hippusia
vain tyydyttääksemme
nälkäämme
menettääkseen
sydämensä
naiselle ja
huomatakseen
ettei se ollutkaan
kaupan
ja ettei se
sykkinyt niin kuin
nainen olisi siitä
halunnut
värähtää
avata jokaisen
huoneen ja
jokaisen
tunteen niiden
takana
yritin olla
tuijotus, joka
ei lävistäisi
kosketus, joka
olisi höyhen,
kyky nostaa
pilviin ja
laskea pehmeyteen
ja herättää
ihmisen sisäinen
toivo henkiin
sisäinen vastakkaisuus,
jonka johdosta
viisautemme aina
kertautuu
tai tahto
kiivetä,
kaivaa tie tunneliin
nähdäkseen
maiseman, jonka
oli aina halunnut
nähdä ja tuntea
mutta aina
hän oli ollut liian
kaukana
liian vilpitön
ollakseen sanojensa
mittainen ja
enemmän
tunne kiskoo
minua lähemmäs,
tuoksusi koputtaa
omaatuntoa
asutanko haluani
lihassasi,
kykyäni kiivetä
rinnoillesi,
vapauttaa ne
vapauttaa koko
perkeleen
tahto luottamuksen
armoille
mitä ovatkaan nämä
sanat,
lauseet, jotka
tekevät laulunsa
tekevät
tekemättömyydestä
haaveensa,
varttuen aikansa
kuolaansa raviten
ja syntyvät syviksi
aikomuksiksi
toisilleen ja itseensä
niin kuin ihminen
tulee kotiinsa ja
riisuu itsensä
herkistyen vaeltaa
kuin
pyhiin vaeltaja
saadakseen tahtonsa
saadakseen täyttymyksen
kumppanin syleilyn
täyttää koko maailman
päivä ne vyöryvät
yöhön kuten
minun aikeeni
oli kehystää
lempeä pintasi
sieluni pyörteeksi
mutta tulivatko
ne sanat ja
niiden jatkeena
teot sydämestä
oliko se
kaiken hetkessä
syntyneen vallan
kyky olla
tunteikkuus
vai pelkkä peto
hameen alla
ajelehtiva
ajatus huoneessa
käydessämme
makuulle
vai
pyyhkikö se
pois ajatuksia,
ajatuksia
jotka eivät
olleet totta
eivät tunteneet
mutta tunsin
kuinka olit
hyväksynyt
elämän tähän
hetkeen
oliko kaikki jonkun
toisen aloittamaa,
toisen sanelemaa
en kyennyt
löytämään uusia
sanoja
puhuin jo
aiemmin niistä
rinnoista, joista
en voinut
irrottaa katsetta
ne olivat
painavat,
lämpöiset
tunsin kuinka
yön selkä taittui
niiden painosta
se oli
elämää tekevä
huone
ruumiillisuus oli
ollut jo pitkään läsnä,
mutta nyt
myös tunnistivat
elämän merkkinsä
herkät tunteensa
siinä hiljaisuudessa
voi kuulla maailman tunkevan
sisään kuin
intohimo ja
halukkuus riisuu
ihmisen
maalaa unohtuneen
maiseman
vaaleanpunaisin värein
jokaisen äännähdyksen
murtaa aaltonsa,
ottaa kädestä
kun tuntee
murtumispisteensä
jo hahmottavan horisonttia
ruumiin vielä
tehdessä tehtävää,
ajatus
otti jo askeleitaan
seuraavaan
tunnenko salaisuuksia
haluanko tunnustaa
jotain
jotain
joka sitoo
elämän rakkauden
sitoo tai
antaa yksinäisyyden
olisiko tämä se
elämä, se hetki
aikaa
rakkauden nousta
tai pudota
rikkoa
veden pintaa
miten se
hetki tuntuu
ikuisuudelta
kun yrittää pitää
kiinni jokaisesta
saadusta yksityiskohdasta
haluamatta luopua
yhdestäkään,
edes siitä
korkeasta tornista
johon yksinäisyyskin
on joskus
pesinyt ja
haistattanut pitkät
sitä itseään
laskit kädet
ylleni vetäen
lähemmäs
lähemmäs sitä
hetkeä,
jolloin elämät
tuntuvat olevan
kauimpana yksinäisyydestä
niin lähellä tätä
sänkyä,
sykkivää ihoa
niin lähellä
tätä yhteyttä, joka
on rakentanut
itsensä
rakkaudella
silmukoinut
kehomme yhdeksi,
ja saanut
hekuman asteelle
niin kuin oikeaa
matkaa tehdään
matkaa ilossa,
surussa
salaisuuksien
täyttää kolonsa
ja niin kuin
mitään ei olisi
tapahtunut
ja silti se
merkitsee paljon
enemmän kuin kukaan voi ymmärtää
miten se
hetki muuttaa muotonsa
kasvojen tapaan
aikuistua
ajaen iloa
iloon, seisoen
elämänsä korkeimmalla
jalustalla
syntien palaa helvetissä,
yhdentyen pieniin
onnen kyyneliin,
jotka tuntuivat
pesevän ihmisen
puhtaaksi
tiesithän olevasi
kaunis,
kaunis ja
niin eläväinen
kehon kielet
olivat vaienneet
kynttiläkin sammui
kalpenevaan
aamuun
(se ei
osannut olla
aamua eikä
syvää yötä)
luulin sinun kuiskaavan hiljaa
tämä kuuluu minulle
it’s all right now
today,
tomorrow
and if you're tryin' to trick me in love
let me tell you
I already love you
valoa katsotaan
kohti ettei se
häikäisisi
ettei se
leppymätön tuuli
pyyhkäisisi
pois tätä
komeutta
ja sysisi
autuuttani
pimeään
sillä pimeässä
silmiin katsoo
pelkkä unohdus
varjojen kyky
heittäytyä
kauneuden
ympärille
ympärillä vaappui
syvä hiljaisuus
mitä olisin
rukoillut,
kysellyt jumalalta
jota jo
en tietäisi
mielelläni oli
nyt oma
tahto
kovin helposti
pystyin synnyttämään
sanoja
puhaltamaan
kielelläni nautinnollisuuden
paksuihin huuliin
halusin kadotetun
kauneuden
löytävän
ystävälliset sanat
kasvatuksen
suojaaman elämän
hipaisevan
kärjekkäitä kukkuloita
olisin niin halunnut
käyttää kieltäni
muuhunkin sanojen
synnyttämiseen
kohtaamisiin
monilla eri tavoilla,
kohtaloita joita ei
voi väistää
ne on aina
viimekädessä
luotava
kaikki huutavat
vastakohtaisuudet,
joiden varassa
vaistot riiputtavat
halujamme
ja saavat
ruumiin ja
sielun takaisin
tasapainoonsa
millaisiin
tekoihin ihminen
oikeastaan pystyykään
millaisen luomuksen
jumala on meille
luonut, kun
yritämme
voittaa aikaa
nauttia ja
näykkäillä elämän
pieniä
onnen hippusia
vain tyydyttääksemme
nälkäämme
menettääkseen
sydämensä
naiselle ja
huomatakseen
ettei se ollutkaan
kaupan
ja ettei se
sykkinyt niin kuin
nainen olisi siitä
halunnut
värähtää
avata jokaisen
huoneen ja
jokaisen
tunteen niiden
takana
yritin olla
tuijotus, joka
ei lävistäisi
kosketus, joka
olisi höyhen,
kyky nostaa
pilviin ja
laskea pehmeyteen
ja herättää
ihmisen sisäinen
toivo henkiin
sisäinen vastakkaisuus,
jonka johdosta
viisautemme aina
kertautuu
tai tahto
kiivetä,
kaivaa tie tunneliin
nähdäkseen
maiseman, jonka
oli aina halunnut
nähdä ja tuntea
mutta aina
hän oli ollut liian
kaukana
liian vilpitön
ollakseen sanojensa
mittainen ja
enemmän
tunne kiskoo
minua lähemmäs,
tuoksusi koputtaa
omaatuntoa
asutanko haluani
lihassasi,
kykyäni kiivetä
rinnoillesi,
vapauttaa ne
vapauttaa koko
perkeleen
tahto luottamuksen
armoille
mitä ovatkaan nämä
sanat,
lauseet, jotka
tekevät laulunsa
tekevät
tekemättömyydestä
haaveensa,
varttuen aikansa
kuolaansa raviten
ja syntyvät syviksi
aikomuksiksi
toisilleen ja itseensä
niin kuin ihminen
tulee kotiinsa ja
riisuu itsensä
herkistyen vaeltaa
kuin
pyhiin vaeltaja
saadakseen tahtonsa
saadakseen täyttymyksen
kumppanin syleilyn
täyttää koko maailman
päivä ne vyöryvät
yöhön kuten
minun aikeeni
oli kehystää
lempeä pintasi
sieluni pyörteeksi
mutta tulivatko
ne sanat ja
niiden jatkeena
teot sydämestä
oliko se
kaiken hetkessä
syntyneen vallan
kyky olla
tunteikkuus
vai pelkkä peto
hameen alla
ajelehtiva
ajatus huoneessa
käydessämme
makuulle
vai
pyyhkikö se
pois ajatuksia,
ajatuksia
jotka eivät
olleet totta
eivät tunteneet
mutta tunsin
kuinka olit
hyväksynyt
elämän tähän
hetkeen
oliko kaikki jonkun
toisen aloittamaa,
toisen sanelemaa
en kyennyt
löytämään uusia
sanoja
puhuin jo
aiemmin niistä
rinnoista, joista
en voinut
irrottaa katsetta
ne olivat
painavat,
lämpöiset
tunsin kuinka
yön selkä taittui
niiden painosta
se oli
elämää tekevä
huone
ruumiillisuus oli
ollut jo pitkään läsnä,
mutta nyt
myös tunnistivat
elämän merkkinsä
herkät tunteensa
siinä hiljaisuudessa
voi kuulla maailman tunkevan
sisään kuin
intohimo ja
halukkuus riisuu
ihmisen
maalaa unohtuneen
maiseman
vaaleanpunaisin värein
jokaisen äännähdyksen
murtaa aaltonsa,
ottaa kädestä
kun tuntee
murtumispisteensä
jo hahmottavan horisonttia
ruumiin vielä
tehdessä tehtävää,
ajatus
otti jo askeleitaan
seuraavaan
tunnenko salaisuuksia
haluanko tunnustaa
jotain
jotain
joka sitoo
elämän rakkauden
sitoo tai
antaa yksinäisyyden
olisiko tämä se
elämä, se hetki
aikaa
rakkauden nousta
tai pudota
rikkoa
veden pintaa
miten se
hetki tuntuu
ikuisuudelta
kun yrittää pitää
kiinni jokaisesta
saadusta yksityiskohdasta
haluamatta luopua
yhdestäkään,
edes siitä
korkeasta tornista
johon yksinäisyyskin
on joskus
pesinyt ja
haistattanut pitkät
sitä itseään
laskit kädet
ylleni vetäen
lähemmäs
lähemmäs sitä
hetkeä,
jolloin elämät
tuntuvat olevan
kauimpana yksinäisyydestä
niin lähellä tätä
sänkyä,
sykkivää ihoa
niin lähellä
tätä yhteyttä, joka
on rakentanut
itsensä
rakkaudella
silmukoinut
kehomme yhdeksi,
ja saanut
hekuman asteelle
niin kuin oikeaa
matkaa tehdään
matkaa ilossa,
surussa
salaisuuksien
täyttää kolonsa
ja niin kuin
mitään ei olisi
tapahtunut
ja silti se
merkitsee paljon
enemmän kuin kukaan voi ymmärtää
miten se
hetki muuttaa muotonsa
kasvojen tapaan
aikuistua
ajaen iloa
iloon, seisoen
elämänsä korkeimmalla
jalustalla
syntien palaa helvetissä,
yhdentyen pieniin
onnen kyyneliin,
jotka tuntuivat
pesevän ihmisen
puhtaaksi
tiesithän olevasi
kaunis,
kaunis ja
niin eläväinen
kehon kielet
olivat vaienneet
kynttiläkin sammui
kalpenevaan
aamuun
(se ei
osannut olla
aamua eikä
syvää yötä)
luulin sinun kuiskaavan hiljaa
tämä kuuluu minulle
it’s all right now
today,
tomorrow
and if you're tryin' to trick me in love
let me tell you
I already love you
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi