Don't Stop The Dance

Kokemukset
ovat vanginneet
ajatukseni
 
nouseva aurinko
on vajonnut
unohdukseen
 
pelkät muistikuvat
kuvailevat
elämyksiä,
mutta salaisuuksiin
asti on
vielä matkaa
 
harvoinhan
sitä edes
haluaa yltää
kaukaisen
rajansa taa
 
koska siihen
yleensä heijastuu
inhimillisyys,
sellainen
näkymättömyyden
kaipuu
 
halu unohtaa
tai
vaieta
valkean valheen
muotoisen
leimahdukseen
 
 
 
tuntui,
että olin
tullut sokeaksi
 
kuinka kaduinkaan
tiettyjä
tekemisiäni,
mutta toisaalta
taas armoa ei
voi ostaa
 
sitä hitsaavaa
valoa,
joka nostaa
tähtiin ja
samalla
pudottaa
 
järkeistää
koko hehkun
 
ahdasmielistää
kaiken
pettymyksen
suureksi väsymykseksi
 
kuinka se
osaakin
pilkata ja ilkkua
 
viedä menneisyytensä
seuduille,
joilta ei yleensä
ole paluuta
 
 
 
 
kaikki alkoi
nuoruudesta
 
kuinka se kaikkeuden
ja
sielun kotimaan
valloitus
kuulostaa
aina niin hienolta
 
kuinka
ulkoinen ja
sisäinen osasivat
leikitellä
 
siirtää ja
kestää ajan juoksua
 
tunnen kuinka
menneisyydestä
osaava tekee
aina uuden
nykyisyyden
 
laulaa laulunsa
elämälle,
soinnuttomille
pelloille
 
sinne minne ne
sielut
kerääntyvät
 
sinne missä
onni ja
humala
tekevät kaipuunsa
 
viattoman elämänhalunsa
 
 
 
siellä se
kauneus asuu
ja rakastaa
 
siellä
lumen ja
jään alla
se kutee
 
eikä se
kysy ikää
 
ei se
kysy nimeä,
titteliä
 
vaan se
kysyy mitä
tunnet,
miten veresi
kiehuu
 
siinä
hempeässä syleilyssä
pohjavetesi
 
huokaa ja
huutaa

silloin kun
murunen katsetta
ei riitä
ja
välinpitämätön
tallataan
tuuleen
 
mutta annas
olla
jos uskollisuutta
kysellään,
laulua kärsimättömästä
sydämestä
 
ei sille
kannata valehdella
 
vastaamatta jättää
 
sille kaipuun
paljaalle iholle
 
vaikka se
kuinka
kuuta
tai miekkaansa
pelkää
 
vastattava sille on
 
sähkösanomalla
kuitattava
 
sydämestä tippuvia
pisaroita
 
 
 
 
katsoin hiuksiasi,
niitä, joissa
oli täydet
lehdet
 
runko jyhkeä
kuin tammi,
hymyilevin huulin
 
ja ne kasvot,
kuinka ne olivat
vieraat
 
niin kaukana
saarella,
etten
tavoita
 
niin kaukana
onnesta
etten tohtinut
ensin koskea
 
sisällään jotain
raskasta,
jotain joka
ei liikuta yhtäkään
kaipauksen
laivaa
 
yhtä se
vaan liikuttaa
tyhjää ja
turhaa
 
sellaista porttia,
joka ei rakkaudelle avaudu
 
halun verkkoja heitä
rakkautensa valtamereen
 
 
 
 
mutta minähän
olen haaksirikkoinen,
minä olen roviossa
kärventyvä yksinäisyys,
joka
lähettää signaalinsa
 
ja perkele
ne silmät
vastaavat
 
tuovat pimeyden
niin kuin
naiseni
olisi noita
 
kylväen siemenensä
nokkien
viljaville vainioille
 
synkän valon
kalvenneeseen
ulottuvuuteen
 
 
 
 
kukaan ei
näe meitä
käsikkäin
 
kukaan ei
tuo sitä
kaikkeuden valoa,
jotta muistuttaisit
mitä todellinen
rakkaus on
 
mitä olit ennekuin
otit käteni
käteesi
ja annoit sateen
riisua
 
annoit tuulemme
repiä,
taistella
ihmisen voimia
vastaan
 
ja se
povesi tuoksu
 
kuinka sitä
suutelin,
kuinka laukkasin
ja annoin
sanani hyväillä
 
annoin loputtoman
taivaan koristella
kehoni
 
annoin ja kastelin
kuin teksti imeytyy
pääsi sisuksiin
 
ja katsoin
pääsimmekö me
rakkauden kotiin
 
pääsimmekö
perille sinne missä
rakkautta tehdään,
sinne missää
kaipuuta nautitaan


tule

tule

tule

 
tule ja rakasta,
tule ja sytytä
se intohimo
 
jonka jokainen
tietää
tulevan
 
jokainen tietää
jossain kohtaa
elämäänsä
tulevan
 

ja kun se
rakastaa
 
kun se lopettaa
puhumasta
ja rakastaa
 
ihmisen näköistä
puuta,
ruumiin parhaita osia
 
sitä mielialojen
sekamelskaa,
joka varjelee
elämää
 
varjelee ja
rakastaa
niin kuin
kadonneita ja yhteen
hitsaantuneita palasia
yhdistetään
 
 
 
 
mutta onko
aamulla varjoa
vai saako
aurinko
puutteensa kohoamaan
 
päivä ottaa askeliaan
 
askeleen
askeleen
perään
 
kasvaako kukka
uskollisuuteen
 
kasvaako
kahdesta
ihmisestä
elämä
 
 

 
sieluuni vangittu
sydänlyönti
 
pelkkä pisara
tätä uutta aikaa
 
vai valehteleeko joku
 
etsiikö kukaan
rehellistä verta
 

 
 
kuinka murhe
aina
osaakin
kävellä tiehensä
 
kivekset täynnä
outoa
uutta kiihkoa
 
ja vaikka
se rako
kuinka
värähteli
 
kuinka sipiään
herisytti
 
ei siitä
ollut lentoon,
ja niin se
juoksi
unissaan
 
uhrialttarein
vaelsi ja
tuijotti eteeni
 
tuijotti ja
häväistyä talvea
syytti
 
minua ja
minun
puheeni sanoista
 
rikos oli tapahtunut
ja se
putoaa kuin
kivi
keskelle
korkeaa
 
keskelle matalaa
 
 
 
 
kuinka se
ruohikossa
väijyvä peto
osasi rakastelun
jälkeen
huokaista
 
kosketta sitä
palajasta
 
koskettaa sitä
nautinnonlähdettä,
mutta ei
se
rakkaudeksi muuttunut
 
ei perkele
siitä mitään
rakkauden muotoa
ja määrää
syntynyt
 
 
 
minä ummistin ja
avasin
 
tilkkasen sitä
ja tilkkasen
tätä, mutta
 
ei se pää
kotiin painunut
 
ei vaikka kuinka
olisin sen
keihääseen taltuttanut
 
pessyt pahoja
päiviä ja
ommellut kauniita
uusia
 
ei
 
yksi vain on
ihmisen
halu,
yksi tahto
 
heleästi hymyillä
ja kompastua
 
 
 
sisäinen maailma
ei ollut valmis
 
sitoutuminen
ei ollut arvo
 
ydin ja
sen alkuvoima
on eläin
 
ja eläintä
ei ollut kesytetty
 
ja silloin
joutuu karkotukseen,
se muotokuva on
ensin valettava
 
se on
muovattava omin
kätösin
ennekuin sen
tajuaa
 
ennekuin sen
ymmärtää,
luonnon henkisyyden
ja taiteen
muunnellut vaistot,
 
jotka eivät
pelkästään
ole erottamassa
hyvää pahasta
 
vaan haluavat
tunteen viedä
 
haluavat erottaa
ihanteen ihmisestä,
suloisen
sopusuhtaisesta
 
miltä se
järjettömyys maistuu,
kuin uni
ilman todellisuutta
 
hulluus,
joka on
otettava ilman
valhetta
 
ilman
 
niin että tuntee
olevansa
oma itsensä
 
ei ole
mitään
yhtä,
kahta tai
kolmea maailmaa
 
on vain
 
selkeä ja
epäselkeä
 
 
 
kaikki toistemme
naapureina ja
silti emme

tiedä vielä paskaakaan
 
emme kielletystä,
emme sallitusta ja
jokainen haluaa hellyyden
valuvan vastaan
 
milloin sen synnin
voi määrittää,
jos ei edes

tiedä mihin verrataan
 
mikä on onnellisuus
ja saako se
juuret imeytymään
 
ankkuroitumaan tunteeseen,
joka
rakkauden nimissä
rauhana ja
luottamuksen
kutsutaan
 
mutta on siinä
muutakin
 
 
 
usko on
vahvempi kuin
todellisuus
 
en voi ajatella
itseäni,
enkä
ketään
muutakaan
 
kenenkään itsekkäitä
toiveita,
sillä ei ole
olemassa
pelkkää tarkoitusta
 
pelkkää vierauden
maailmaa
 
on mahdollisuus,
ystävyys ja
luottamus,
mutta
 
mitä jos se
ei päästä
sydämeen
 
pyyhki vain
muistinsa
ja kävelee
tiehensä
 
 
 
 
mikä on totuus
ja mihin pitäisi
uskoa
 
mikä on tämä
ajattelun ja elämän
ongelma
 
 

 
siinä se
on
 
se tunne,
joka yhtyy
toiseen
 
ja tulee
ajattomaksi
 
puhtaus, kauneus
ja ajattelun
suoma henkisyys
 
niin se
kietoutui
ajatuksiini,
osaksi
 
elämääni
 
 
 
 
rakkaus murtautuu,
ja jos se
haluaa syntyä
 
sen on
osattava
lentää
 
onko se
jumala
vai perkele
 
joka tyydyttää
sielusi,
rakastaa
juuriaan myöden
 
 
 
riko se muna,
anna sen
elämänkuvan kukkia
 
anna sen
rakkauden kaipuun täyttyä
 
anna sen
hyvän täyttää
yltäkylläisyys
 
anna musiikin
täyttää, koska
se ei tunnista
moraalia
 
kaikkia se
rakastaa
 
se avaa
persoonallisuutemme
 
tekee meistä
ihmisiä valmiuteen
taas lentämään
 
pelkäämään ja
synnyttämään
suunnan
 
aavistuksen ja
hengen maailma,
joka
vie eteenpäin
 
vie tahdolliseen
 
kohti tekojen ja
himojen kunnioittavaa
ja rakastavaa
ymmärtämistä
 
ei ole
muuta todellisuutta,
jonka jokainen tietää
asuvan sisimmässämme
 
 
 
ja ne kuvat
ovat kirkkaat
 
heijastaen tulevaisuutta,
toivekuvaa
oikealle rakkaudelle
 
tahtoa ja
löytää oma
kohtalonsa
 
jotta tietää
minkä haluaa
ympäröivän,
tuottavan
kauneuden
heikkouteensa
 
ihmisyhteyteensä
 
jotta emme
koskaan
pelkäisi toisiamme
 
pelkäisi,
kuten minä
olen sopusoinnuton
itseeni
 
peläten elämää
ja kohtaloonsa
tyytyvää alitajuntaa
 
melankoliaa
 
alati lentävästä
linnustaan
 
siitä,
joka ei
osaa vastata
ihmisyyden kutsuun
 
sanattomaan
ilmaisuun
 
elää ja
kokea
 
ja silti se
on ajoittain
yhtä syvää
helvettiä
 
pitää porttia
avoimena
 
toista rakkaudelle,
toista ikävälle
ja kolmatta
 
elämän hengelle
 
rakkaudesta suurimmalle
 
 
 
 
jotain
itsepintaista minun
ja maailman välissä
 
ajan kulua
ihmisten kulua
 
ja kehojen kulkea ajassa
ympärillään elämää,
tuntien
sieluni rituaaleja
 
halun ja tahdon
ajamaa totuutta
 
 
 
sääliksi käy
poika rukkaa
 
kaikki teitä ja
ovia
joita ei avata
 
seisovassa veden
kasvattaa
taakkaa,
kivikuormaa sakaaleille
 
kuoleentunut
synnyttää kuolleita,
kiväärin silmä
luotiaan huutaa
 
ja kun minä
en kestä itseäni,
miten sitten
muita
 
kirottuja kaikki,
sietää ja
katsella
 
 
 
 
tähän loppui
muistin sydän,
nuoruus
 
joi kait onnellisten
maljasta ja
sai ilmeen kasvoilleen
 
liekö elämältä
varastanut,
kusettanut jotain
onnellista
 
mutta siinä
se soittelee,
kitaraansa tapailee
 
luuleeko se
olevansa pelastus
 
vai miksi höyhenellä
ihonsa alta hivelee
 
soittaa lurittaa ja
antaa nokkansa
puhua
 
miten se nostaa
rakkauden olkapäilleen,
hoitaa askareensa
 
hoitaa ja hipsuttaa,
jotta kukaan ei
menisi rikki
 
jokaista oksaa,
jokaista lehteä,
ettei kukaan kieltäisi
 
kukaan heittäisi
sielun hämäriin
rakosiin
 
 
 
jotain pysyvää
aina jää
 
jotain joka
hautaa ja
jotain jota
kivinen elämä
koteloi
 
mutta nouse
sinä kiivas
ja seesteinen
 
nouse rakkaus
hiljaisuuden ylle
ja
ole syntymä
 
ole uusi
ajanlasku
 
tämän janoisten
maljan haudatut
kärsimykset,
jotta
 
kuollut suuni
avautuisi,
tietäisi mistä
on kotoisin
 
mistä sineni
on lähtöisin
 
mistä onneni
on rakennettu,
ettei se pelästy
huminan luomaa
hiljaisuutta
 
kaunista ja
kadonnutta sisartani

 
sinua rakkaani
 

elämän salaisuutta,
jonka haluan
julkituoda
 
minä joka en
uskonut ihmeisiin
 
minä joka
muutan päiväni
pimeyteen ja
minä
 
 
jolle kaikki
on luvallista
 
 
 
 
ja mikään ei
ollut koskaan
ihmisen kielessä
 
ja tänään
olen mysteerio,
rakkauden tuuli
 
joka pyyhkii
pois kaikki
ääret,
kaikki mihin
rajasi olet
rakentanut
 
sillä kukaan
ei saa tietää
mistä
olen tehty
 
ja mistä osasin
tulla,
mutta silläkään
ei ole merkitystä
 
jotta osaisit katsoa
itseesi,
kävelisit sen saman
tien
 
ne samat
silmät, jotka
ovat unohtaneet
 
pelkäävät
 
raunioina,
jokaisen
luodon
 
ymmärtää
samaa hengitystä
 
samaa elämää
 
rakkautta, joka
joka on rikottava
pirstaleisiin
 
jotta ymmärtää
sen eheyden,
sen voiman,
jonka se
hajottajaltaan vaatii
 
vapaudessaan rakastaa
 
 
 
 
nautinnolla on
maa,
nautinnolla on
solunsa
 
kasvaa,
elää
ja rakastaa
 
sillä vain
kohtaamaton
on itkemisen arvoinen
 
jos oikein sitäkään
 
 
 
 
20.8.2018
New England’s theme