Sielu painautui
kuivan pakkasen
panemaan kyyryyn
suojellen itseään
visiolta,
ihmisen jälkeensä
jättämältä tuoksulta
ahnaalta uteliaisuudelta,
joka muuttui
vastenmielisyydeksi
aivan kuten painajainen
hengittää ja huurustaa
kylmää koskettavan
ikkunan
ohi kulkevan
unohdetun
aution aseman
antamatta järjen
kahlita elämää
vain halveksivan
hellä katse
venytteli sanoja
jotka eivät enää
syki tunteesta vaan
tottumuksesta
tavalla, jossa
sielussa tuntui
olevan pelkkää
unelmaa,
huteraa taivasta
halki lumesta
pöllyävän maan
ruumista ja sielua
seuraavat
pimeät voimat
katkonainen ajatus,
joka sytytti
mielen tähtiä
yksi kerrallaan
sisäänpäin kääntyneen
hymyn, josta
hämärä karkaa
uudeksi aamuksi
käytökseksi, jota
moraalin lukot
eivät osanneet
suojata
kuinka voimakas
tuuli tappeli
voittaakseen unen
laaksot
poltteen ja pistoksen,
sydämen punaisen
terälehden
tunkeutuessa kehoon
kukkivan tuomen
peittäessä rakkauden
valkeaan sumuun
kaihoisan ilmeen
sameaan jokeen
tarttuessaan siihen
hengitykseen,
silitettävän kissan
selkään, jonka
nuoruus oli hylännyt
mutta ollen
silti valmis
syöksymään kohti
elämää,
taikaikkunan
villiä kauneutta
naukaistakseen,
pujottautuakseen sisään
kuin tyytyväinen
veturi raiteellaan
kiharaisen pienen
pilven tuomiin
hajanaisiin muistoihin,
hiestä märkään
hajuvesihumalaan
magneettimyrskyyn,
barbaarisen häveliäisyyden
turruttaessa sormia
aistien herätessä ja
nautinnon huutojen
alkaessa purkautua
naisellisena lävistyksenä
rakkaus oli saavuttanut
uuden pisteen,
jäätävän ja sileän
puhtauden, sillä
kaikki on puhdasta
puhtaille
hetken lapsi
ei koskaan korvaa
toista,
vaikka
jokaisella rakkaudella
on aina sijansa
tuoden raikkaan
tuulen tuoksun,
olemalla auki
ja levällään
antautumalla,
antamalla vainoavan
alastomuuden voittaa
makeudellaan
hiljainen pyyntö
oli saanut omansa,
herkän kohtansa
vaipuakseen
rajuilman jälkeiseen
syleilyyn
raaputtaakseen
jäätyneeseen ikkunaan
sydämen,
railon kirkkaan sinisiä
haikeita säveliä
kuivan pakkasen
panemaan kyyryyn
suojellen itseään
visiolta,
ihmisen jälkeensä
jättämältä tuoksulta
ahnaalta uteliaisuudelta,
joka muuttui
vastenmielisyydeksi
aivan kuten painajainen
hengittää ja huurustaa
kylmää koskettavan
ikkunan
ohi kulkevan
unohdetun
aution aseman
antamatta järjen
kahlita elämää
vain halveksivan
hellä katse
venytteli sanoja
jotka eivät enää
syki tunteesta vaan
tottumuksesta
tavalla, jossa
sielussa tuntui
olevan pelkkää
unelmaa,
huteraa taivasta
halki lumesta
pöllyävän maan
ruumista ja sielua
seuraavat
pimeät voimat
katkonainen ajatus,
joka sytytti
mielen tähtiä
yksi kerrallaan
sisäänpäin kääntyneen
hymyn, josta
hämärä karkaa
uudeksi aamuksi
käytökseksi, jota
moraalin lukot
eivät osanneet
suojata
kuinka voimakas
tuuli tappeli
voittaakseen unen
laaksot
poltteen ja pistoksen,
sydämen punaisen
terälehden
tunkeutuessa kehoon
kukkivan tuomen
peittäessä rakkauden
valkeaan sumuun
kaihoisan ilmeen
sameaan jokeen
tarttuessaan siihen
hengitykseen,
silitettävän kissan
selkään, jonka
nuoruus oli hylännyt
mutta ollen
silti valmis
syöksymään kohti
elämää,
taikaikkunan
villiä kauneutta
naukaistakseen,
pujottautuakseen sisään
kuin tyytyväinen
veturi raiteellaan
kiharaisen pienen
pilven tuomiin
hajanaisiin muistoihin,
hiestä märkään
hajuvesihumalaan
magneettimyrskyyn,
barbaarisen häveliäisyyden
turruttaessa sormia
aistien herätessä ja
nautinnon huutojen
alkaessa purkautua
naisellisena lävistyksenä
rakkaus oli saavuttanut
uuden pisteen,
jäätävän ja sileän
puhtauden, sillä
kaikki on puhdasta
puhtaille
hetken lapsi
ei koskaan korvaa
toista,
vaikka
jokaisella rakkaudella
on aina sijansa
tuoden raikkaan
tuulen tuoksun,
olemalla auki
ja levällään
antautumalla,
antamalla vainoavan
alastomuuden voittaa
makeudellaan
hiljainen pyyntö
oli saanut omansa,
herkän kohtansa
vaipuakseen
rajuilman jälkeiseen
syleilyyn
raaputtaakseen
jäätyneeseen ikkunaan
sydämen,
railon kirkkaan sinisiä
haikeita säveliä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut