Flames

Runoilija New England

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen sydan-raamit"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M998,312C984,152,870,35,728,35C633,35,546,86,497,168C449,85,366,35,272,35C130,35,16,152,2,312C1,319-4,357,10,418C31,506,79,585,149,649L497,965L851,649C921,585,969,506,990,418C1004,357,999,319,998,312zM952,409C933,489,890,562,826,620L497,913L174,620C110,562,67,489,48,409C34,351,40,319,40,318V317C52,176,150,74,272,74C362,74,442,129,479,218L497,260L515,218C552,130,635,74,728,74C850,74,948,176,960,318C960,319,966,351,952,409z"/></svg></span> New England kuva
mies
Julkaistu:
665
Liittynyt: 14.10.2011
Viimeksi paikalla: 3.11.2024 13:39

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

“Love is the longing for the half of ourselves we have lost.”  



Vuodet

Niin se
ihmistäkin liikuttava 
hetki saapui,
sydämen pulssi
laskiessaan vuosiaan

jotain mitä
ilman ei voi kuulla
itseään, 
hiljaisuutta

täyttäessään
omaa mittaansa,
antaessaan maansa murheiden
vielä odottaa

seistessään omilla jaloillaan
ja katsoessaan 
lumen peittämiä
jykeviä kuusia

elämänsä lankaa
silmissään
ja vaikka
hän hukkuisi
tähän kauneuteen 

hän lähtisi
hymyillen ja 
elämän maku kielellään

ollen osa samaa unelmaa
samaa 
hiljaisuutta ja rakkautta tulvillaan



Näistä sanoista on tahdikkuus kaukana

Olet kehosi varjo, silmäni liikkumaton
mutta putoat pimeästä valoosi
ja nyt nimesi on tavoittamaton taivaanranta,
josta muovaat ruumiisi

himoitsemasi kaukaisuutesi

olemalla uusi aika
uusi sisältö ja sen rosoiset ääriviivat

hetki jolloin tiedät muuttuneesi arvoitukseksi

enemmän kuin muistojesi haamu

mielikuvitelmaa jostain toisesta

ja miten se epätodellisuus antaa todellisuuden

tulevan rakkauden, joka läikähtää valoisaan nimeesi



Huojuva heinä

Elämän jos
antaa pantiksi,
miten sen
osaisi lunastaa
 
miten se
monen
vuosikymmenen
vaiteliaisuus
muuttuu ääneksi
 
miten kaksi
osaakin hengittää
samaan tahtiin,
tuntea elämän
virtaavan sisään ja
ulos
 
miten vuodet ovat
sitä muokanneet,
saaneet suunnistamaan
vaistojensa varassa
 
säteillä me
tason kielekkeellä
saamatta kosketusetäisyyttä
mihinkään
 
pelkääkö
se onnentunnetta,
koska tietää
sen
muuttuvan hyvästeiksi
 
kiihkon,
hellyyden
 
kaiken sen
rakkauden joka
on tehty toisillensa
 
silti se
hyökyy maailmaan
 
vaikka ihminen kulkee
ajassa kohti
tuntematonta
 
vaikka iho kuoriutuu
kerros kerrokselta
 
se tuntee rakkauden
kaipuumme,
ja niin siitä
versoo elämä,
huojuva heinä
 
sellainen hetkessä
siintävä välähdys,
joka ohimenevässä
tunteessaan
on onnellinen
 
jos vain sinä tulisit



Joka päivä ja joka ikinen yö
 
 Siinä lyhyesti elon retki
 ja summa viisauden ja määrä maan.
 
 Elämän, vapauden se ansaitsevi,
 ken itselleen ne kiistää joka hetki.
 
 Hän läsnä, rakkaus,
 käy vankkumatta täällä vaarain tiellä.
 
 Puhtaampi on tuskani kuin riemuni,
 kirkkaamat pilvet ja vihreys maan.
 
 Elämä, opeta minua onneni mennen
 syvemmin sinua rakastamaan.
 
 Hän tulee taas, te ilon tunsitteko
 niinkuin aalto.
 Se tuli hänen askeleitaan ennen
 
 Kipinä kirkkain, tuli pyhä
 kuin tähti tiellään pyhiinvaeltajan.
 Kun katkee, kirpoo kahleet kaiken,
 ajan,
 
 Sä loista aina, palat yössä yhä;
 
 RAKKAUS
 
 katseessa syvä.



Vastakohtaisuuksia

Kovuudelle on monta määritelmää
Pehmeys, onnen myötäjäinen
äänesi painolla
rakastan


Round and round

Olen kulkenut
ympyrää
silmät sidottuina

yksikään kierros
ei merkitse mitään

elämän sietämätön
totuus

luulen olevani
piilossa ja
kaikki onkin
läpinäkyvää

mutta ne silmät
eivät sitomattominakaan
näe tekojen ääreen

läpinäkyvän valheen
läpi

tottelevat vain käskyjä
ja säilyttävät kunniansa

huolettoman vastuuttomuuden
tunteen

ja karuselli vaan pyörii



Perhoskesä

Olen lentänyt
ja etsinyt
tehdessäni mielikuvistani
päivän ja
odottanut sitä
mikä koskaan ei tule

yötä joka olisi
epätodellisen vastakohta
kuorien todellisuuden
esiin

eksyttäisi epätoivon
kaukaisten ääreen

hämmennys on
hänen nimensä,
se jota kieli ei
satuta

kuiskaus ei sytytä,
ainoastaan aistit
heräävät naamioiden
takaa

ne jotka ovat himon
ja rakkauden väliin
kätkeytyneet,
harhailevaan huokaukseen
paenneet

vuodenajat taipuvat
päivästä iltaan
keväästä kesään
kertoen salaisuuksiaan

kalpeiden kasvojen ääreen

kuollen laillamme
onnellisena,
kaivaten syvästi ja
eläen vain sitä yhtä ainoaa varten



Don't Dream It's Over

Elämä

on pesäänsä
mahtumattomille
poikasille
kurkistus horisonttiin

vanhukselle
käyntikorttinsa
jättänyt
rosvo

seisovaksi
muuttuneen ilman

jalkapohjaa hiertävä
tekemätön

nyt kun
katson eteeni

haistamalla eilisen

hellalle palaneen
elämän rippeen

mustelman, joka
nousee tallotuista
unelmista

huomisen viereen
nukahtavasta
rakkauden äärestä

kiihkosta
tislaantuneet sanat

eletty elämä

kyky rakastaa
kunnes kipua
ei enää tunne

ole olemassa

ja pimeys
silmissä

hymyilevää iloa täynnä



Shine On Me

Sokeassa metsässä
alastomien puiden
pimeydessä
minun valtakunnassani,
sinut minä tahdon

Sielussani palaa
jäähyväisten roviolla
syyllisyyden risti
täynnä nälkäisiä suita,
mutta sinut minä vain haluan

Vaellan varjoissa
auringon ympäri
etsien vapautta
silmiesi kaukaista väriä
joka ovien raoista
aiheuttaa viluni ja vapinani

Jäätyneen ihon lailla
kouristaa peilikirkas kaipaus
tihkuvana räntänä
hokien kosketuksen kipinää
toivoen jään särkyvän välillämme
sillä sinun kosketustasi minä vain haluan

"See me walking, see me crawling
Shine, shine on me"



Live Tomorrow

Pitääkö pystyä
luottamaan, jotta voisi
rakastaa,
välittäisinkö toisesta
ihmisestä enemmän kuin
itsestäni
pitäessäni silmää iskevää
hymyä kädessäni

miksi murtaisin lumouksen?

vain seinä erottaa
elävästä elämästä,
murtaisinko sen
vai odottaisinko
kutsuvaa kättä ja
vetäisin sen itseeni,
maistamalla sen
pahetta

yksinäisyydessä ja
yksin hän viihtyi
ei kaivannut seuraa,
side silmillään
erossa maailmasta,
siitä josta voi
uneksia
ei koskettaa, eikä nähdä
ei laulaa
ei.. ei.. ei.. ei…

sataa,
sataa rankasti
hän tuntee,
aivan kuin sadepisarat
olisivat luoteja
lävistäen sisimmän
tehden reikiä,
aukkoja joista
elävänä kuolleen kirkkaus
saa otteen,
yksinäinen kipinä
uhmaamassa alistumisen
hämärää sadetta

nytkö se tapahtuu,
sekö jo tapahtuu,
elän huomisen
peilin kuvaa seuraten
kaukana nykyisyydestä
lähempänä eilistä
murtamalla seinän,
poistamalla silmiensä
siteen, peiton
rikkoen peilin,
jonka kuva
todellistuu hauraana,
ehyempänä

en katso enää
taakseni vaan tähän
hetkeen, joka viiltää
partakoneen terän lailla
kuunnellen uhmakasta
hengitystäni,
elämänkilistyksen hetkellä
katson murtuvia muureja
ja tunnen hyvän olon virtaavan
taas sisuksiini ja ne
hehkuvat eksyneet pisarat
täynnä eloa kuin
vastaruokittujen poikasten
hymyilevät suut



Taas kuutamolla

Vaikka kuun sirppi
neitsyen kohtua valaisisi
ei se meitä perisynnistä
vapauttaisi,
kompuroimatta korjaisi
ja aurinkoa synnyttäisi
paitsi rakkaudesta



Vapaus

Vapauden ihana hetki,
ei yhtään lupausta
ei voittajia, eikä häviäjiä
tuntea vapauttava tuoksu matkan päästä
sillä rajattomana tiedät
missä rajasi kulkee
Kadota hetkeksi ja astua sen yli
saapumatta koskaan perille



Sataa

Taas sataa,
tuulesta ratiseva pisara
kosteutena ihon läpi
Tuska sammuu,
mutta se ei armahda
Monta ihonmyötäistä
hienopesua siliäville,
jumalan lahja viattomille



Ahonlaita

Maailma on täynnä
pyyntöjä ja kieltoja,
pieniä kiellettyjä syntejä
Lakipisteen hurmos
huutaa vapautta
puraista eroottista kokemustaan
Imeä ja niellä
tuntea viipyilevän makean röpelöinen maku,
rönsyjen hidas nautinto
Suuret punaiset mansikat

 
 
Missä asuu
se
rauha
 
sellainen
puuttuva palanen,
joka muistinsa
menettäneenäkin
 
osaa olla
kaunista ja
totta
 
 
 
miten monta
kukkaa olenkaan
poiminut ja
aina ne
ovat kuihtuneet
 
terälehtensä
pudottaneet
 
miten niistä
tahtoo tullakin
kaipuunkohteita,
kun tarkoitus
 
on aina
päinvastainen
 
 
 
tyyni ja
hehkuva henki
 
tartu minuun
 
tartu ihoon,
sieluun
ja jätä
vaikka nautinnot
nauttimatta,
jotta
rauha siunaisi
katseellaan
 
käsillään muovaisi
syvällisyyden,
joka osaisi
rakastaa itseään
 
yhtä paljon kuin
valkoinen
kunnioittaa mustaa
 
tai että
yhteys elolliseen
kohtaisi saumattomuutensa
 
houkuttelisi
koskettamaan,
sitä helpottavaa
iloa, joka
herättäisi sen
hyvän kasvamaan
 
ymmärtää,
että koskettaminen
ei ole omistamista
 
ettei sitä pitäisi
himoita eikä surra
kun se kertoo
tarinoitaan
 
pyyhkii tahrojaan
jättäessään
pelkän kuoren
sydämelleen
 
 

 
uskotko sinä
merkkeihin ja
enteisiin
 
uskotko
vertauskuvaannollisen
luodin tekevän
reikiä
vai eheyttävän
parsiessaan
 
kykyynsä tehdä
ihmeitä
ymmärryksellään
 
 
 
 
taas se
sama kysymys
mitä
rakkaus on
 
leikistä se
alkaa
muuttuen todeksi
 
liian monta merkitystä,
jotta yksikään
osaisi juurtua
ja tuoda sen
oikean tunteen
 
sukupuolien
rakkaus, läheisten
tai vaan kyky
tehdä sanoista
lauluja,
jotta elämä
 
osaisi kertoa
ja kuunnella
minun tarinani
 
osaisi ottaa
vastaan ja
minä mietin
pitäisikö silloin
 
yrittää saada käsi
kädelle vai pelkkä
henki siihen ympäristöön,
jotta elämää rakastava
 
tuntisi elämäänsä
rakastavan
 
 
 
ajattelen eläviä,
ajattelen kuolleita
 
ajattelen niitä
asumuksia,
joissa sitaatit
yrittävät kertoa
elämänalaisuuksia
 
pilvenreunoja,
joissa
enkelit istuvat
ilmeettöminä
 
auringon nousta
ja irrottaa yöltä
sen siivet vain
hetkeen
auringon laskun
muistuttaa,
että jonain
hetkenä se
kaikki loppuu
 
ja seuraavana alkaa
 
kuin ihmisen iho
loppuu ja minuus
alkaa
 
ollen osa
olemisen suurinta
kauneutta
 
 
 
ihmisen mieli
on muistuttaa
vuodenajoista
 
tekomme ovat kuin
painovoiman lakeja
 
meitä vetää puolensa
niin monet
yksityiskohdat,
että pelkomme
eivät
pääsee pakenemaan
 
meidän on vain
kohdattava itsemme,
kohdattava nykyisyytemme
 
tämä hetki ja
toisaalta meille
suodaan myös
aina mahdollisuus
 
ottaa tyyneys
hiljaisuudesta,
lopettaa juoksemasta
niitä elämää
kutovien siteiden
loputtomuuteen
 
 
 
tämä rauhallisuuden
onnellisuus tuntuu
liian monimutkaiselta
ollakseen yksinkertaista
 
voiko tällaista
rauhaa löytää
elämättä
 
kieltääkö silloin
onnellisuuden
varjoisan puolen
 
rakastaako silloin
elämää ihan jokaisella
solullaan vai
jättääkö kuona aineet
huomioimatta
 
 
 
riittääkö se jos sanon
rakastavani ja en
edes tiedä mitä
tarkoitan
 
 
 
tuli vain sellainen
hetki, seistessämme
pihamaalla
 
suutelin hellästi
suulle ja en
ymmärtänyt miksi,
mutta halusin tehdä niin
 
tuntui kuin yritin jättää
jäähyväisiä tai
pelkäisin joka
jumalan päivän
olevan viimeinen
 
ja jotenkin halusin
tuntea miten huulesi
vastaavat,
tunnustavatko
ne samaa onnea
 
ajatella, jos
moodisi olisikin ollut
eri vuodenajassa
 
minun heleä
onnen tuntema kevääni
ei
olisikaan
tuntenut kirpeää
pakkastasi
 
 
 
minkä riskin otinkaan
 
 
jos se talven kireys
olisikin ollut liikaa
tälle ajassa matkaavalle
kiintymykselleni
 
tai huuliesi tahto
olisi ollut lähempänä
kätkemisen tunneta
kuin halua avautua
ja tunnustaa yhteinen
uskomme
 
 
 
sitä ei odota,
sitä ei laskelmoi
vaan se kaikki
tulee sielun syövereistä
 
ahneena ja kyltymättömänä
 
ja toisaalta
taidokasta elää
juuri tässä
hetkessä ja silti saatoit
olla taas matkoillasi
 
ajatustesi kauimmaisissa
lokeroissa
 
minun eläessäni omaa
vuodenaikaani ja sinä
laskettelit omaasi
 

 
tarvitseeko sitä
aina nähdä niin
pitkälle,
niitä sisäisiä
pyörteitä tulee ja
menee
 
minä toivoin huulillani
suudelmaa,
en kuvaa
en sanaa
en piirrosta selityksineen
 
olin jopa valmis
siihen ettet vastaisi
 
tiedätkö miltä se
tuntuu, kun
sen suudelman jälkeen
 
kuulee sanat
 
olet kaunis, rakas
 


 
siinä on jotain
kaunista onnellisuutta,
rauhaa,
johon haluaisin vajota
 
nyt kun kevääni
on vaihtumassa
 
kesään, joka
juuri äsken tunsi
pinnallisuuden
lisäksi
 
jotain sisäistä
 
jotain vuodenaikojen
paljastumisen tuomaa
kauneutta
 
mutta en minä
silti vieläkään
mitään rakkaudesta ymmärrä
 
rauha ja onnellisuus tässä
hetkessä nyt kuitenkin on
 
se jota odotetaan
syntyväksi
uskossa itseen
ja toiseen ihmiseen
 
tyyneen ja hehkuvaan henkeen
ja jos siinä
hetkessä katsoo silmiin
voi kuvitella näkevänsä

vuodenkierron paljaimmillaan



tai no ei tätä
kannata jatkaa enempää

ei kukaan kuitenkaan ymmärrä

miksi koivuni
vihreillä lehdillä
makaa
vaaleanpunaista lunta
Selite: 
https://www.youtube.com/watch?v=b0FyBhRl8XI
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

KIITOS, tämä hieno runosi moniulotteisena loistaa.
Eikä vain kerran, tämä pitää kokea kokonaisvaltaisesti. Kumarran ja otan vielä kerran.
Kiitos paljon kauniista sanoistasi.
Ehkä ei ymmärrä, mutta muutenkin on hyvä lopettaa jossain kohtaa ;)
Kaunis, hyvä runo.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot