Tunnen vahvojen käsiesi
puristuvan tiukemmin kaulalleni,
timantinsirpaleet putoavat
poskilleni.
Tuskalliset pyyntöni vaihtuvat aneluksi,
vihani peloksi,
ajatukseni äänettömäksi rukoukseksi.
Vajoan suloiseen tiedottomuuteen,
pelko katoaa pimeyteen.
Kyyneleet lopettivat virtansa,
kehoni luovutti taistelunsa,
rakkautta täynä ollut sydämeni kuihtui,
jätti kesken työnsä.
Kätesi, kosketuksesi, jotka kerran rakastelivat kehoani
veivät kaiken
Tappoivat rakkaasi
Selite:
Mä selvisin pelkillä mustelmilla ja katkenneilla kylkiluilla
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
jotenkin todella koskettava teksti. mun täytyy myöntää, että mulle ei jääny sisällöstä paljoakaan mieleen, mutta jotenkin se tunnelma vaan imas mukaansa.
kamalan surullista, noin ei sais käydä kenellekään. mutta tuo sun oma vika kommentti sai miettiin että oot kai jo jollain tapaa selvinny, sillä se oli jotenkin sellasta mustaa huumoria.
mutta runo itsessään on todella surullinen, kipeä aihe tuo siihen valtavasti tunnetta. jollain tapaa pidän tästä todella :)
*huokaa* kaunista, koskettavaa.. aivan upeaa! suosikkeihin tämä runo kiepsauttaa itsensä! ;)
oh, nyt tuli kyyneleet. koskettava.