10kk takanamme.

istun tässä keittiössä tupakilla ja mietin sua
kello on jo liikaa ja mun pitäs nukkua
koht on aamu ja pitäs kotiin mennä

paljon tänäänki taas tapahtunu
mietin sua joka sekunti enkä pysty lopettaa
puhuin susta liikaa kaikille kai, ja
nyt äitiki pitää mua urheena ja rohkeena
ei enää kehu sua, kehut loppu jo kauan sitte
en silti tuu susta luopuu, ja sen sä jo tiesitki

lähetin sulle viestinki vähä aika sitte, rakas
ja ny pelkää pahinta ku ei puhelimeen syty valoo ollenkaan
seon tua hyllyllä ja tuijotan sitä joka sanan jälkeen mitä kirjotan
et vaan vastaa,
teet varmaan sitä mihin et pysty vastaan laittaan

silmäki on kipee, siihen sattuu kokoaja ja
kirvelee sillonku katon tonne olkkariin

mietin et ku oot aina ollu tääl mun kans yötä,
ja pitäny kii ja helliny
sillonki ku tääl meijän pedin kunnoll hellittii,
mut ny ku etoo täälä,
tuntuu niin vitun tyhjältä ja yksinäiseltä
olin jo tottunu siihenki et ainaku täältä herää,
oot vieressä ja pidät kii

mut ei tänä aamuna,
tulin tänne siks kai et saan etäisyyttä suhu
mut ei sekään kovin hyvin onnistunu
edelleenki mietin sua ja sitä mitä on tapahtunu,
mitä oot tehty ja kenen kans
mitä ollaan tehny ja mitä siitä on
seurannu

mietin tänää sitäki ihan tosissani et
v*ttu mää annan sun vaa olla,
mennä niinku haluut ja tehä niinku haluut,
ettei mun tarvii pelätä enää,
koska en haluu olla sulle mikää lelu
jolla voi leikkiä sillonku huvittaa ja sillonku sä kerkeet

ei vaan pysty lopettaan tätä ja en kai mää
sitä oikeestikkaa halua
vaik välill sanon toisin niin sillonki ajattelen
vaan sun parastas
että et sää mua tarvi, et ois koskaan tarvinukkaa,
mut toivon vaan et tajuat et oikeesti välitän,
susta,
kaikesta mitä on tapahtunu

toivottavasti joskus viä ollaan ihan tosissamme