Surmatut sanat

Minua suuremmat ovat kirjoittaneet rakkaudesta,
kauniimmin ja kärsivällisemmin kuin minä koskaan kykenen,
eivätkä he silti tavoita sitä,
mitä minä tunnen sinua kohtaan.

Ei yksikään laulu puhu siitä sävyjen kirjosta,
eivät mitkään sanat kulje ruusunpunaisesta
valtimoveren mustuuteen
ja takaisin,
koko sitä matkaa takaisin.

Minun sydämeni ei aina kestä muistaa
kaikkia niitä henkäyksenkeveitä hetkiä
jolloin me hengitimme samoin syvin keuhkoin.
Sydäntemme lyönnit, syvät ja yhtenevät,
täydellisessä tahdissa kaiken kanssa.
Riitasointujenkin.

Kerran sinä kerroit, kuinka minä opetin sinut
rakastamaan jälleen.
Anna minun kiittää sinua yhä uudestaan
ja uudestaan
noista sanoista, rakas,

ja ennen kaikkea muista:
Siinä missä minä opetin sinut rakastamaan muita,
sinä opetit minut rakastamaan itseäni,
sinun tähtesi.

Kaikki tämä kirjoittamani on turhinta koskaan,
sillä sanaton rakkaus on äänetön.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kärsii ja kestää.

Sinä olet se, jonka puolesta minä uskon,
toivon,
rakastan,
se jonka vuoksi elän.