Astuen omaan satumaahansa.
Ilman muiden typeriä sääntöjä ja lakeja.
Sen värit hyväilevät minua.
Tunnen itseni kerrankin kauniiksi.
Eikä muiden tarvitse nähdä.
Elän itselleni kauniina.
Ja vaikka kuinka yritän muiden seurassa itseäni miellyttää, en onnistu siinä.
Luultavasti milloinkaan.
Kuin koskien läpikuultavaa verhokangasta.
Auringon paistaen läpi.
Hyväillen sormenpäillä luista vartaloa.
Sellaiseksi minäkin haluan.
Tyydytän sen ainoan haluni, omalla tavallani.
Täällä. Katso.
Niin, sieltä löydät.
Ne kuvottavimmat ajatukset, joita koskaan et arvaisi päässäni edes olevan.
Pienen tytön ihmismieli ei osaa muodostaa sellaista.
Jos en olekaan tyttö.
Ja kuinka vihaisitkaan minua sen jälkeen.
Enkä väitä olevani vähempää kuin kukaan.
Minua et erottaisi edes väkijoukosta, sillä en olisi siellä.
Viihdyn kovasti mielelläni yksin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tässä oli kaksi kohtaa joita jäin
miettimään. jotka pysäytti mut.
"Ja kuinka vihaisitkaan minua sen jälkeen."
"Minua et erottaisi edes väkijoukosta, sillä en olisi siellä."
aivan upeita.
todella hieno runo.
osaatpa kyllä - kirjoittaa!
Kovin koskettavaa runoilua ja tunteita säästämättä. hienoa - pidin kovasti!
ps. kauneus on käsitteenä ehkä maailman vaikeimmin määriteltävissä - siksi siinä ei absoluuttista totuutta vaan tosi on että kauneus on katsojan silmässä:))