Kun ne niin minut tallasivat maahan.
Nauroivat, kuin minua vihaten?
Ja mietin kuinka taas olin jotain tehnyt väärin.
Enkä ihan kuitenkaan sopinut heidän joukkoihinsa.
Mutta se, että voin nähdä sinut siinä edes välillä.
Ehkä se on se pieni asia, jonka takia tänäänkin hymyilen kyynelten sijaan.
En löydä sanoja kiitokseen asti.
Olen onnettomampi kuin sinä, mutta onnellisempi kuin moni muu.
Sanot jotain niin pientä, niin mitätöntä, jota ei edes mikroskoopilla näkisi. Ja voi kuinka paljon se on minulle.
Saatoin jopa itkeä sen takia. Se oli jotain niin kaunista.
Etkä pysty näkemään samoin kuin minä.
Joskus minäkin osaan ojentaa sinulle käteni.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
