Sinäkin Brutukseni

Elämä on kuin kirjoittamaton kirja;
tyhjien rivien sarja.

Vain ajansaatossa rivit täyttyvät.
Oletko huomannut,
että odottamalla katuvalot syttyvät?

Niin sitä vaan tuntemattomiin ihastutaan.
Yhä uudeelleen banaaninkuoriin liukastutaan.

Tämä ei ole runo.

Punon vain juonta elämälleni.
Kuka kääntää viimeisenä selkänsä minun kasvoilleni?
Sinäkin Brutukseni.

Takaisin tuntemattomaan poikaan.
Itseäni pettämällä luulin kaikenlaista,
hurjastelin punaisia päin välittämättä laista.
Noudattanut rakkauden järkeä en,
pyyhälsin talosta ulos laulellen,
elämää rakastellen.

Kysyt, miksi?

Uskottelin sen saavuttaneeni,
jonkun kasvot saanut käännettyä itseeni.
Mutta petosta vain;
ette te minusta välitä...

...vai?