Pelosta kukkiva puu

Siemen, joka kukkii pelosta.
Semmoinen itää minussa,
ja ajatukseni on pyörteessä,
jonka virtaus vie kohti syvyyttäni.

Näen valokuvia - hetkiä ajasta ja paikasta hyvin erilaisesta,
unelmia toisista todellisuuksista.
Hetken toivo, on seuraavan epätoivo.
Kyyneleet virtaa ja paine kasvaa pienessä huoneessani.
Näen kuinka pelon juuret läpäisevät ihoni ja liikkuvat kohti sisintäni.

Kuin Munchin huuto, ei kanna ääni tyhjyydessä, jota minä olen.
Kuin ruumis josta on kadonnut henki, on kehoni, joka lainehtii pimeydessä.
Tuntuu, että katoan loputtomaan pimeyteen.

Olen syvällä,
ja näen huoneen kulmassa,
pienen pojan,
kyyryssä,
kädet jakoihin kieputettuna
ja kasvot reisiin painettuna.


Mitä sinä teet?
-Minä itken.
Miksi sinä itket?
- Minä pelkään.
Mitä sinä pelkäät?
- Että en ole mitään.
Ahaa, Jos et ole mitään niin, etkö ole kevyt kuin ilma ja vapaa kuin tuuli?
- Olen ehkä näkymätön, mutta tuskani on hyvin painavaa..
Mutta jos tuskasi on niin painavaa, niin miksi kannat sitä mukanasi?
- En osaa päästää irti. Miten saan pelon katoamaan?
Kun ei osaa jotain, niin miten opitaan osaamaan?
- Ehkä ...?
.... ota selvää ...
- ... . . sattuu.. ?
.. .. . nouset ja kokeilet uudestaan paremmalla tavalla.

Ja kasvoi pelosta puu, jonka kukat tuoksuvat muutokselta.