Blekviva

Keltainen siitepölyverho

sirotteli ympäriinsä kirkkauden,

joka täytti halkeamat

minussa ja seinäpinnoissa.

Valo riisui maailman paljaaksi

ja kertoi salaisuudet ääneen.

Ei ollut enää varjoja,

joihin niitä piilottaa.

Perhosten nauru valvottaa öisin

en tarvitse unta, koska olen onnelinen

Silmän aluset tummuvat samaa tahtia

kuin maahan pudonneiden omenoiden kupeet.

Syksyn kynnyksellä on

kuolleita kärpäsii ja jakardikudottu esirippu

ikkunassa

kahden maailman välissä.

Me oomme täällä ja

valoton tyhjiö nyt siellä,

mistä kaikki 5500 kelviniä

ovat imeytyneet sinuun ja minuun.

Katso, me hohdamme.