tuntemattomat

minulla on mukanani
vaara, vesipullo repussani
tyhjänäkin raskas
uhka arjen auringonpaisteessa
alituinen alttius alistua
kuolevaisten himoille

Tiedonportaiden varjossa
kaksi juovat elämän toistensa huulilta
sitoutuvat suudelmalla

kuka on opettanut heille
miten tuo itsetuhoinen taipumus
käännetään kohti toista ihmistä
miten heille vesipullo
on vain esine
ei elämän ehto?

Puolalanpuistossa on öisinkin
koiranulkoiluttajia
repaleisia hahmoja ihmisten edustalla

miten on mahdollista että
jokaisen tavallisen ihmisen
tuntee joku toinen
on tämän mielestä kiintoisa katsella
mutkaton rakastaa?

kaikista samanlaisista takeista
on yhden ihmisen sellainen
jonka tunnistaa jo vilaukselta
kutsuu pysähtymään, puhumaan
päivän asioista, pyytämään vierailulle

esittelevätkö muut omia alttiuksiaan niille
omille tärkeimmille ihmisille
vai jättävätkö he ne kotiin
piilottavat pöytälaatikkoon

minun viheliäisyyteni on aina siinä
enkä siksi pelkää
kaihdan vain ajatuksia siitä
että voisin pysäyttää toisen ihmisen
keskellä Yliopistonmäkeä
käskeä häntä kuuntelemaan
tulemaan vierailulle
silloin eittämättä eräänä päivänä
minustakin tulisi tuntematon hahmo
jota toinen tuntematon rakastaa

onkin helppoa keksiä fysiologinen syy
eettinen, ekonominen, esteettinen peruste
sille ettei minun mukanani kulje koskaan
mikään muu kuin pulloni
kehdosta hautaan
haluan tulla kiertotalouden oppien mukaan
kuolemassa kierrätetyksi, ratamoiden ravinnoksi
Turun tarhoihin kehotta kukoistamaan