ajan_viille

rappioitunut ruumiini
on elämäni valo ja päivieni sielu
miksi tuhoat minut?

olen Jeriko ja kauan katsonut
taivaanrantaan odottaen vaskitorvia
kuka saa muurini murtumaan?

onko synti yksi ja Ainoa
mikä on jäljellä
mikseivät syntini riitä
kuljettavat kauemmaksi

alan uskoa monoteistiseen Jumalaan
kun luen filosofiasta lisää
koskeni ovat tyhjät ja autiot
on vain autiomaa ja tuulen nostattamat dyynit
miten se muovaakin kivistä
sienipilven muotoisia

olen tyyni tynni
muurejani vahvistava Jeriko
perisynnissä kylvetetty ja
paha, suoraan Saatanasta
kasvoni täyttyvät paiseista

jokainen harkittu liike
peittää tunteita ja raivoa
puhkeavatko koskaan mitkään muut
kuin nuo poskieni paiseet?

jos itse soitan vaskitorvea
se ääni tuskin kantaa kauas
yhdesti olen yrittänyt
ja saanut täyttymystä tyhjyydestä
muurieni vahvikkeet eivät enää päästä
edes laskusiltaa laskemaan

"minä elän" ja elän edelleen
jokaisen varpaankynteni tyvessä
kasvaa uusi sananjalan alku
muiden kaupunkien muurit on purettu
ydinaseet eivät kavahda barrikadia

katso kaikkea mitä on
menneisyys ei koskaan kadottanut
hiipui vain hämärämpään kohtaan horisonttia

olen palava elämän nälkä
tulen palavasti jokaiseen huoneeseen
tulenpalavasti jätän jälkeen harmaan vanan
toivun joka päivä alusta uudelleen

tuhlaan lämmintä vettä
muurieni pesuun
ne heijastavat jo kuunkin kalpeaa kumoa
ratsastan lempeillä tammoilla katsomaan
miten aurinko nousee Euroopan ylle
ja ydinsade kastelee maan

olen hiljaa turhautumatta
salaa hukun iltaisin kultaiseen ammeeseen
olen hetken ja sitten taas Ainoa
jahdataan ikuisuuksiin lampien pohjamutiin
Ahdin alaville aalloille
minä menen Manan majoille

Jeriko nukkuu syntisen sikeänä
vettä on vain saastaisimmille
minä valutan sitä harottavien sormieni läpi
rääkkään vielä hetken ennen loppua

kuolen seinien sisällä
syvänteessä silkkisessä
sitä sanomatta
"sinä saisit"