Esfehan - runo itsensä löytämisestä

Esfahanin kevät

Minulla on ollut tunne, että minulla ei ole kotia.  
En tarkoita kotia fyysisesti, vaan paikkaa,  
missä sielu voi levätä ja olla kokonainen.  

Kerran näin unen Esfahanista,  
muinaisesta kaupungista Iranissa,  
joka on tunnettu kulttuuriperinnöstään.  

Unessa näin kauniin kaupungin,  
Persian historiallinen sydän,  
missä shiialaiset minareetit kohoavat taivasta kohti.  

Sen kadut kantavat tuhansien elämien painoa,  
ja silti ne kutsuvat minua,  
yliluonnollisella tavalla.  

Unessa matkustin Esfahaniin,  
kuin pyhiinvaeltaja, joka etsii jotain,  
vaikka ei tiedä mitä.  

uni:

Olen saapunut pyhään kaupunkiin  
kauniiseen kevääseen loskan keskeltä.  

Vaellan hiljaisuudessa puistoon,  
missä kevään tuoksu leijuu ilmassa.  
Rukouskutsu täyttää ilman.

Valo siivilöityy omenapuiden läpi,  
se ei ole tämän maailman valoa,  
vaan taivaan kirkkautta, Jumalan lupaus pyhästä.  

Rukouskutsu katoaa hiljaisuuteen,  
joka on niin pyhä,  
että vain enkeli voi läpäistä sen.  

Kuulen naisäänen sanovan:  
"Sinä olet ollut pitkään eksyksissä,  
mutta nyt olet löytänyt minut."  

Zahra, enkelimäinen nainen,  
istuu omenapuiden alla.  
Hänen nimensä tarkoittaa hohtavaa ja kukkivaa.  

Yritän vastata, mutta sanat takertuvat kurkkuuni.  
Kaikki, mitä olen etsinyt, on edessäni.  
Sydämeni särkyy ja korjaantuu yhtä aikaa.  

Zahra on kuin unieni kaupunki ruumiillistuneena:  
hohtava, kaunis, ylimaallinen.  

Hänen katseensa on lupaus täyttymyksestä  
ja samalla kiusaus astua lähemmäs.  

Kyynelteni joukossa katson häntä.  
Hän ojentaa kätensä ja pyyhkii kyyneleen poskeltani.  
Maailma katoaa ympäriltämme.  

"Katso, kevät on täällä," hän sanoo hiljaa.  
"Ei tarvitse enää olla surullinen."  

Hänen sanansa ympäröivät minut,  
kuin kuolemaan tuomitun vangin armahdus.  

En tunne enää heikkoutta,  
sielussani palaa polttava intohimo,  
joka rikkoo kaiken entisen.  

Hänen sormensa liukuvat hiukseni läpi,  
hän koskettaa ihoani.  
Hänen suudelmaansa täyttää kaipaus ja rauha.  

Se ei ole vain suudelma,  
vaan lupaus uudesta alusta.  

Hänen vartalonsa löytää minun,  
liikkeissä on jotain ikiaikaista ja kaunista.  

"Sinä olet nyt täällä," hän kuiskaa.  
"Kaikki, mitä olet koskaan etsinyt,  
on ollut sinussa alusta asti."  

Tässä kaupungissa, omenapuiden alla,  
kevään valossa, Zahran sylissä,  
löydän itseni ja olen vihdoin kokonainen.  

Olen tullut kotiin.