Iskanderohjus

1980-luku Helsinki +

Tummahiuksinen ja enkelin kasvoinen tyttö  istuu keskellä kommunistien kokousta, sielu liekeissä.
– Tovereiden yhteisrintama murskaa ja rakentaa! – paasaa puoluesihteeri.
Lenin tuijottaa seinältä syyttävästi. 

Samaan aikaan Kruununhaan juppialueen poika viettää iltaa kokoomusnuorten illanvietossa.
Kuohuviini virtaa kristallilaseissa.
– Se on kauppa, joka kannattaa, julistaa hovioikeuden tuomarin poika,
Ronald Reaganin hymyilee julisteessa.

Marraskuinen Helsinki on sateen harmaassa syleilyssä.

Kylmä viima pyyhkii Suomenlahdelta,
räntä piiskaa raitiovaunun ikkunoita,
jossa he kohtaavat ensimmäisen kerran.

Poika huomaa tytön käsilaukussa lojuvan Pääoman,
tyttö puolestaan pojan juppivaatteet ja rutistuneen Kauppalehden.
– Kapitalistisika, ajattelee tyttö.
– Lapsellinen kommari, poika hymähtää mielessään.

Katseet osuvat yhteen, täynnä halveksuntaa,
mutta siinä on myös jotakin muuta.

Jotakin, joka jää jäljelle, ja tuntuu rintakehässä kihelmöintinä kun he hyppäävät raitiovaunusta eri pysäkeillä. 

Tyttö valvoo Jakomäen vuokrakaksiossa.

tuo ärsyttävä, röyhkeä juppi ei anna rauhaa

Poika tuijottaa Kruununhaan kattohuoneiston ikkunasta
marraskuun mustaa yötä.

Hän palaa takaisin siihen kiihkeään katseeseen,
joka poltti hänen lävitseen kuin vallankumous.

Levoton yö muuttuu auringon kultaamaksi syysaamuksi.

Kadut ovat märkiä,
lehdet liimaantuneina kiviportaiden kylkiin.

He kulkevat tahoillaan päivän askareissaan,
mutta eivät pääse irti ajatuksistaan.

Kun he kohtaavat jälleen,
sattumalta kirjastossa,
sanat leimahtavat heti liekkiin.

– Sinä uskot vallankumoukseen! Poika huutaa 

– Ja sinä myisit kaiken, jopa sielusi, pääomalle! tyttö sihahtaa vastaan.

He eivät lopeta.
He sanovat toisilleen kaikkea millä vain kykenevät
alistamaan toista


Kirjastosta he lähtevät yhdessä,
samaan raitiovaunuun,
joka kiitää märän kaupungin halki.

Tällä kertaa jostain ihme syystä nämä kaksi eri kastiin syntynyttä istuvat vierekkäin 


Ikkunan takana tuuli lennättää märkiä lehtiä. keltaista ja punaista syksyn värejä 

Tunnelma on jostain syystä nyt erilainen. 
Väittely jatkuu, mutta
heidän kasvonsa lähestyvät,

Molemmat tuntevat yhä kiihkeyden vartaloissaan, mutta eivät enää aatteidensa vuoksi. 

 poika huomaa tytön silmissä
sen palavan katseen joka piirtyi hänen sieluunsa eilen ja minkä vuoksi hän saanut nukuttua viime yönä.
hän tuntee sydämensä pysähtyvän.

- miten palavaa, mutta kaunista ajattelee poika

Tyttö katsoo häntä,
ei enää kuin vihollista,
vaan kuin jotakuta, joka on riisunut kaikki puolustuksensa.

hän tuijottaa poikaa suoraan silmiin ja on katsovinaan häntä suoraan sieluun. 

Ja sitten, juuri sillä hetkellä,
junan nytkähtäessä liikkeelle,
pojan käsi koskettaa tytön kättä.

Ei mitään suurta, vain sormenpäät,
mutta tuo hento kosketus on kuin miljoonan voltin sähköisku. 

ja sitten ajankulu muuttuu, loistavat katulamput joiden valokeilassa räntäsade, syksyn lehdet ja kaupungin valo, Helsinki näyttää nyt kauniimmalta kuin uni. 


He ovat päätyneet johonkin hiljaiseen, lämpimään, hämyisen baarin nurkkapöytään lasilliselle. 

poika sanoo tytölle : sinä olet vallankumous ja sinä olet kaikki mitä en ymmärrä 

Tyttö hymyilee, mutta ei voiton riemusta. 

lopulta he seisovat taas raitiovaunupysäkillä

Sade valuu heidän kasvoillaan, mutta he eivät enää huomaa sitä. kumpikaan ei puhu mitään, tyttö koskettaa pojan kasvoja pehmeästi sormillaan. 

Heidän huulensa kohtaavat, ensin epävarmasti,
sitten vahvemmin. Samalla koko muu maailma katoaa, totta ovat vain he kaksi .

Tuo hetki ei kuulu puolueille, ei Leninille, ei Reaganille 
Hetki kuuluu vain heille kahdelle. 


kadut kiiltävät sateesta,  
lehdet liimautuvat asfaltin pintaan,  
ja syksy on kauneimmillaan