Silmäni sen näkivät, tuskan liian todellisen
etten sitä pystynyt kohtaamaan
Kyynel polttava silloin poskelleni valui
ja jälkeensä jätti arven ikuisen
Tulikuuman pisaran sydämeeni piilotin
päivänvalolta piiloon suruni siirsin
ettei se muita satuttaisi
etten sitä itse näkisi
Se poltti sisälläni
Poltti kaiken muun
varjon langetti kasvoille
Katseeni maahan laski
Muuta ei minulle jäänyt
kuin kyynel sydämeeni särjettyyn
Siellä sitä vaalin
piilossa pidän muilta
Niin kauan
Niin kauan että se kiveksi muuttuu
eikä enää polta sydäntäni
vain sielussani varjona tuntuu
Vielä tulee se päivä, niin toivon
kun nostan katseeni taivaaseen
ja käteni suljetun avaan
putoaa silloin kivinen kyynel
sen otteestani lasken
muistojen hiekkaan häviää
kiveksi kivien joukkoon
kyyneleeni katoaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Itse kirjoitin jokin aika sitten samalla nimellä runon. Tässä on jtotenkin hieman samoja ajatuksia, kyyneleen merkityksestä ja vertauksista :) Mutta tämä on todella kaunis. Mutta niin surullinen...
Kyyneleistä saa paljon hyviä aiheita :)