_Winter_

Ulkona tuuli puhaltaa. Lumi maahan hiljaa sataa. Näin talvi tulee taas maahan hyisen kylmään pohjolaan.
Sateessa on kylmä. Tuo viima pimeän. Ei kenellekkään epäselvää ole maa routaan vajoaa.
Kesä taas kiedotaan lumen valkoiseen vaippaan. Näin kirkkaus kaikki värit peittelee nukkumaan talviuntaan.
Pohjatuuli tuulee suoraan luihin ja ytimiin, ei sitä pysäyttää voi. Se meihin sylkee harmauden ja sydäntä myöden täällä itsekkin ikiroutaa sisällämme kannetaan.
Eikö kukaan iloita voi? Eikö nauraa riemuissaan? Vain koska talvi tulee pitääkö kaiken hauskan kädä nukkumaan. Koko maa vaipuu itsesäälin tuskaan, eikä pihaustakaan kukaan suustaan voi ilmoille lennättää, kun kaikki vain katselee pöytää jolta ruoka tarjoillaan ja pienet lapset vahingossa nälkään tapetaan.

Kevät taas tullessaan värit kirkkaat lahjoittaa, ja niillä maalaa koko maan, lumi sulaa ja hiekat tieltä harjataan, kun murheet kuopataan ja laulu raikaa kun kesälaitumille pääsee taas jälkeen ajan pitkän heinikkoon kirmaamaan.

Miksei sama tunne meitä valtaa kun vain vettä täällä sataa? Onko pimeys vain kirous syksyn ja öisten talvien, kun aurinko ei edes ehdi nousemaan, kun sen jo pitää mennä horisontin taa.

Naura kanssain ystäväni me pimeys näin voitetaan, ja juostaan läpi talven, kohti kevättä ja samalla iloitaan, ei mitään mahdollisuutta kiinni saada harmaudella olekaan. Muista sanat nämä, jotka sydämiä lämmittävät, ei ystävyys jäädy milloinkaan se ajansaatossakin vain kullaksi muuttuu, ja sitä sitten vanhana muistellaan, ja jos vielä silloin voimme, pulkkamäkeen lähdemme, elettyä täysillä, rakas olemme ansainneet tähtemme.>