Harhailemme aivan reunalle, kultaisen omenan äärelle.
Kaikki on puhdasta, valoisaa. Surkeita loppuja
ilman uusia alkuja.
Löydämme tyhjän taulun paikan, josta näkee
profeetan kämmenen.
Sen päällä kantaisä nukkuu pikkuvarpaan unta,
lapset itkee ei-olevaisuuttaan.
Horisontin viiva keinuu niin hillittömästi ettei sitä voi leikata.
Potilaat eivät tajua tilaansa.
Heidät on puettava ihmisennahkaan,
täytettävä rikkinäisillä huonekaluilla.
Perimmäistä salaisuutta ei tarjoilla.
Laiha tuijotus annettakoon ruuaksi.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mutta itse runossa on sopivasti raikkautta ja kummallisuutta.
Tästä voi löytää myös rapeita kerroksia.
Pidän tästä.