tarinani

Olen kertonut töissä lähes kaikille tarinani.
En siksi että olisin ylpeä siitä,
vaan siksi että muut ymmärtää virheitäni.
Parempi että olen kertonut tarinani,
että muut ymmärtää minua.

Olen aina peilailut siihen itseäni.
Muistan koulun pienryhmät,
että oppisin kieliä.
Muistan kuinka taitavimmat oppilaat,
joutui auttaa käsitöissä ja matematiikassa.
Muistan etten saanut koskea tietokoneeseen,
ettei se mene rikki.
Veistoluokassa opettaja oli aina vierelläni,
etten satuta itseäni.

Näen itseni aina lapsuuteni kautta
ja minulta kauan kesti,
että näen mitä osaan.

En ole ymmärtänyt ihmmisiä,
jotka kysyvät neuvoani.
Olen työpaikallani ollut pisimpää.
Asiat kuitenkin muuttuneet.
Pyrin aina auttamaan jos osaan.
En lupaa mitään.
Eräs työkaveri sanoi, etten tuomitse kysyjää
ja siksi minulta kysyy.
Siitäkin syytän taustaani.

Nyt tietokone ohjelmat vaihtuneet.
Pomot myös tiuhaa.
Pomo aina johonkin toiseen tukeutnut ei koskaan minuun,
mutta sijaiset taas aina minuun.
Nyt pomon kanssa yhdessä opitaan.
Uusi pomo tosin vasta harjottelee.
Entisenä rivityöläisenä,
työkavereiden tukea kaipaa.
Onneksi meillä on kannusteetu kaikkia myös
pomoja silloin kun he haluavat sitä.

Nyt porukka muutenkin vaihtunut
ja aina alotan esittelyn alusta.
Minun ei koskaan pitänyt alkaa puhumaan,
eikä edes ymmärtää puhetta.
Ehkä ymmärrätte sen miksi toisten virheitä siedän paremmin.