7.2.2020

Arkkusi nään, siihen hetkeksi jähmetyn.
Nenäliinat esiin kaivan, kun kappelin eturiviin astelen.
Pastori kysyy kuka olen, kätellessä eturiviä.
Ei minua muisto puheessaan mainitse.
Minä en siitä välitä,
mutta muita se loukkaa.
Kaikki täällä sen tietää,
hän oli läheisempi minulle,
kun äidin äiti koskaan.
Ajattelen vaan sanoja,
kun kysyit tuleeko sinusta mummoni,
kun isäni äitiä surin viisivuotiaana.
että meidän suhde on niin erityinen muutenkin ei se nimitystä kaipaa.
Muistan myös kun mietin,
kun koulussa mietti mitä tapahtuu jos vanhemmat kuolee.
Kysyin sinulta minne minä ja veljeni joutuu.
Sinä vastasit tänne tietenkin,
teidän vaarin ja minun luokseni tämähän on aina teidän toinen kotinne.
Siksi se ei varmaan minua häiritse, 
sillä minä teidän sanomattakin olleen tärkeä sinulle.
Eikä papin puheet tai muut vie muistojani sinusta.