Hiljaa hiivit ovesta sisään
kysyit uskonko sinusta mitään
mietin kuka noin olet kysymään
mietin oppisinko sinusta pitämään
yhtä hiljaa aika kului
yhteiselomme mutkattomasti sujui
ja rakkauden kipinä kasvoi minussa
uskoin niin käyvän myös sinussa
havahduin kun kesä syksyyn taittui
joku lehdestä vain sivua vaihtoi
mietin pienessä mielessäni
miksi et käykään enää vieressäni
vuodet vierivät tiuhaan tahtiin
en uskonut enää rakkauden mahtiin
tunsin vain yksinäisyyden kajon
kun kuljin ohi lapsuuteni talon
odotan sua iltaisin tuijotan ikkunaa
tahdon elää siitä uskosta ja ammentaa
voimaa sut vielä näen
kohtaamme unessa päällä suuren mäen
kannat sylissäs mulle kukkia
ja polvistut eteeni vieden loppuun sen -
kohtalon yhteisen.
Selite:
japajaa...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi