Mieli taivaisiin nousi,
tuulen sirosi,
ihmistä, maailman meno ja tuhoa kirosi.
Muinaisten muistoja, opetuksia tavaten,
portteja kadonneita,
kadotettuja avaten.
Muistoja, kaikuja, legendoja menneen maailman,
ei ihminen oppinut ole,
virheitää sykleissä toistaa, itsensä kukistaa,
menneen mystisesti unohtaa,
kaiken tiedon kadottaa.
Tuolla taivaissa, pinnalla kuun-
taivaiden kappaleilla,
vanhat jäljet-
uutta kierrosta odottaa.
Vielä aikaa, muistaa kääntää kelkaa,
muotoilla uudelleen elämän pelkkaa.
tai taas, maailman vuorovesiin hukkua,
kadota, pyyhkiytyä uuteen alkuun.
Näin muinaiset lauloivat uniini tummiin,
sen vesiin tummiin,
piirsivät tulevaisuutta mennyttä.
sinne mielen maisemaan nousin-
vuorovesiin katosin-
maininkeihin menneen maailman.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
