Tuskailija

Mitä ihminen, mies
runonlaulaja mietteissään tuskailee.

Ei maailma miettimällä muutu,
mennyt mennyttä,
painolastia maailman purren,
sitä surren,
hammasta purren?

Ei tunnu maailman pursi suuntaa löytävän,
eksyneenä maailman meriiin matkaa,
ihmiskunta mukanaan, yhä syvempään sukeltaa,
niiaa, taipuu alla massan.

Kahvassa, kas vain- se Sheikki Ali ja Hassan.

Kurimus kaunis,
sokeaa taluttaa reunalle oikeutta ja kohtuutta.
Aina vain enemmän, eikä mikään riitä.

Pelkkää Titanicin orkesteria, kannella sua kohti herrani,
tämä elämän arki rullaa.

Tässä keltaisessa keinussaa,
ihminen, mies rujosti runoileva,
ei riimistä ymmärrä, ei aina sanastakaan.

Tuskan tuntee elämän, elävän-
voivan- ja pahoin tuntee kaiken.

Ja silti tähdistä tuhansista,
talven pakkasöinä nauttii,
narskeesta lumen kenkien alla.

Vielä jossain palanen pelastettavaksi talvivaaraakin,
luontoa koskematonta.

ja tuskakin- liukenee löylyissä hetkeksi,
lämmön nautinnoksi,
halaukseksi ystävän arjessa.

Tässä päätön pala,
tietoisen tuskaa maailmasta.

Maailmassa elää,
maailmasta elää- laulaja runonkin.