lasikattojen välissä

yksin astelen sateen pieksemää katua,
talot ovat usvan takana nukkumassa,
tunnen kuinka heikko kynttilä varoittaa valoillaan,
sen surullinen olemus on lähellä palaan loppuun,
neonkyltit nekin osittain rikki välkkyvät jossakin kaukaisuudessa,
ohitse kiitäviä valoa ja saan vettä päälleni,
viileä kesäilta lasikattojen välissä,
tähdet jalkojeni alla,
lapset nakertavat taas noidan taloa,
illalla syödään hyvin,
lasikenkä ojan pohjalla,
palanen purtuna punaisesta omenasta,
ei vain jälkeään prinssistä,
minä istun tornissani jälleen kehräten lankaa hiuksistani,
pidä kiirettä sormeni vuotaa verta lumelle ja minua alkaa nukuttaa,
nuorallalla tanssiva balleriinani,
muistithan irroittaa otteesi todellsuudesta,
kiinnittää katseesi alas jossa kohtalosi odottaa himookkaani sinua,
ja ethän unohda katsoa avaraan piikkihampaiseen kitaan,
siimahäntäinen ruokaa varasteleva hiireni,
sokkelossa sinä pakenet huulluuttasi suoraan minun syliini,
rakkaani,
kuolemani ruumiillistuma,
paratiisimme käärme on nielaissut jo hedelmän.
kaaos aika alkaa kun ylpeys nielee auringon.