Katkennut oksa

On metsässä kiero puu,
tosin ei sen kierompi, kuin muut.
Oksa puusta versoaa,
keskivahvuiseksi kasvaa,
- ei voisi Topeliusta kantaa -
alkaa iskostettua tarkoitustaan toteuttaa.
Lehtiä kasvattaa, niitä uskollisesti kannattaa.
Yhteytyksen jälkeen rungolle energiaa kuljettaa,
jotta se taas yhdestä talvesta selviää,
vaik’ on kylmä ja pimeää.

Eräs talvi oksa kuitenkin katkeaa,
ei lumikuormaa jaksa vastustaa.
Maassa ilman toimea makaa,
emäpuu jatkaa eloaan.
“Ei uutta länsirintamalta”, ajattelee puu,
eihän yksi oksa ole vitaali luu.

Oksa yksinäisyydessään ihmettellen katselee,
kuinka muiden oksien taival hänettä etenee.
Tuossa uudessa uljaassa maailmassa,
istutetun tarkoituksen merrassa.
Uutta tarkoitusta itselleen etsii,
tätä kuumeisesti pohtii.
Ehkä vain tuohon makaamaan jää.
“Pieneliöt minut kyllä mädättää.”

Samoaja metsässä koiraansa lenkittää,
sattuman kaupalla oksan löytää.
Koiraa kotimatkan viihdyttää,
kotiin saavuttaessa jo kyllästyttää.

Mokoman kepin nakkaa takkaan.