Ylös ja eteenpäin.

Olen kulkenut näkijöiden joukossa.
Kuullut ääniä nähnyt näkyjä.
Ollut siellä missä maailma palaa.
Missä pimeys pitää aina valtaa.

Kruununa epätoivon paino.
Ainoana kasteena kyynelten virta.
Sielun haavojen verta.

Seurana on monesti ollut vain aaveet.
Nimeltään menneisyys.
Nimeään huutaa, luoksemme palaa.

En voi siellä aaveiden kanssa elää.
En voi palata.
En enää ajan takana elää.

Täytyy kurkottaa kohti valoa.
Se on monesti ojentanut mulle käden.
Yritä tarttua olen tässä.
Olen aina ollut luonasi läsnä.
Mä en ole vain nähnyt.

En valoa vain vihan ja katkeruuden paloa.
Niitä on seurannut pelko.
Se tekee ihmisestä heikon.
Se syö ja niin lujaa lyö ettei ole missään läsnä.
Ei ole olemassa tässä elämässä.

On vain ja heikkona makaa.
Ei jaksa nostaa kättä kohti auttajaa joka on luonani aina.
Pitää vain uskaltaa ja tarttua.
Pitää taistella.
On aseina uskoa ja toivoa.

Suuri sydän lyö viimeiseen asti.
Kipinää ja valoa, elämän tulen paloa.
Mikään ei voi niitä sammuttaa.
Kaiken voin vielä saavuttaa.