Me kaksi. Sinä ja minä seisomme siinä tiellä. Näen kuinka auto tulee kohti.
Hetken päästä auto vain jatkaa matkaa vaikka me kaksi, sinä ja minä makaamme tiellä. Nyt olen hopean värinen ja seison sieluna ruumiini vieressä ja katselen sinun ruumistasi ja näen kuinka sinun sielusi katselee minua anteeksi pyytäen ja selittäen: että näin sen mutta en pystynyt tekemään mitään. Nyt minä vain suren etten päässyt hyvästelemään.
Olen ovella aaveena. Et näe minua koska nukut. Minä näen kuinka kohtalo sinua lähestyy, kohta nukut todella. Hetken päästä kaikki on ohi. On vain minun suruni ja syytökset siitä etten pystynyt estämään sitä. En edes voinut hyvästellä sinua kunnolla.
Et ole kaukana minusta, mutta silti liian kaukana. Ja minä aivan liian paljon myöhässä ja väärässä paikassa. Ihmiset ympäriltäni hävisi, tuli pimeys ja ahdistus. Näen kun lähtöäsi valmistellaan, mutta en pysty katsomaan lähtöäsi. En edes voinut hyvästellä kunnolla. Joskus sulle yritin selittää mut et varmasti oikeasti uskonut kuinka pahaa se mulle tekee. Edelleen maailmani sekaisin menee jos sut muistan tai näen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
