Istuin eilen bussissa,
lähes puoli nukuksissa,
kun sormeni alkoivat hapuilla stop-nappia,
paikassa jossa sinä asustat,
vaikka tarkoitus oli matkustaa
kauemmas kuin uskotkaan.
Nyt piti estellä kiusausta,
estää jalkoja etenemästä,
sinne missä sinä asustat.
Melkein teki mieli kurkkia ikkunasta,
asuntoon, jossa sinä asustat.
Halusin sinne enemmän kuin muuta,
se tuntui silti turhalta,
kuin hapuilisi kuuta.
Enhän minä sitä koskaan
edes kodikseni tuntenut,
siksi mietin nyt,
miksi mieleni on murtunut?
No koska se on sinun koti,
se on sinun asumus
ja onneni on siellä,
se on mun suurin salaisuus.
Voinko tulla joskus kylään?
Se ois mun pieni toivomus.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
