Lähdön jälkeen

Mummi puhui aina siitä, kuinka jaksaisi ei enää jatkaa,
tätä elämisen loputonta matkaa.

Hän kertoi kuinka tahtoi häntä muistettavan
ja mummillahan oli ihan omat tavat:
Hautajaisissa olisi parempi itkun sijaan nauraa
ja muistotilaisuudessakin tarjottaisiin kahvin sijaan kaljaa.

Hauskaa pitää muistaa pitää, sanoi mummi aina,
sillä eihän se itkeminen ketään enää auta,
vaikka kuinka surisi, ei kukaan palauta.

Siis naurakaa ja iloitkaa, sanoi mummi vielä,
jos oikein tuntuu siltä, tanssikaa myös pöydillä.

Mummin sanat naurattivat, eihän se nyt kuole,
ei meillä olisi siis mitään syytä huoleen.

Mummi kuitenkin on lähtenyt nyt pois
ja mulla mummille vielä terveisiä ois:
älä mummi suutu siitä, että suremme
ja kauniisti sut haudanlepoon pian saattelemme.
Kaljaa ehtii juoda vielä monen monta kertaa,
mut anna meille mummi kiltti ensin suruaikaa.