Liikaa aikaa ja aina kaikki jää
Jossain muualla mieleni vaeltaa.
Vihaan, inhoan ja halveksun
Ja kuitenkin säälin.
Minne jätin rakkaimpani,
En tiedä,
Mutta vaikka ympäri kävisin,
En koskaan yhteen tulisi.
En löydä, en tiedä mitä etsisin.
Tyhjyys kaikuu päässäni,
Vaan enää en hullummaksi tule
Järkeni menetin jo vuosia sitten.
Kuitenkin epätoivossani takerrun
Kaikkeen ohimenevään ja hetkelliseen,
En halua suunnitella mitään,
Kun mikään ei välttämättä kestä.
Haluan unohtaa, ettei minuun sattuisi,
Tulla takaisin siihen mihin jäin
Ja jatkaa taas
Kuin mikään ei olisi muuttunut.
Silti minuun koskee, kun lähden.
Minuun koskee niin, että pakotan unohtamaan.
Ehkä olet se, mitä en voi saada,
Mutta anna minun pitää sinut
Tämän hetken, huomisen...
Ja kun palaan, olethan vielä täällä?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pyörittää, hengästyttää, pidän tästä todella paljon. Pirun hienosti kerrottu, tästä löydän itseni 110%sesti.
Erikoinen siinä mielessä, että piti lukea muutaman kerran ja ihan ajatuksen kanssa läpi, ennen kuin rupesi hahmottamaan. Hyvä vaan, että niin välillä joutuu tekemään, kun yleensä yksi silmäys riittää lukaisemaan runot, tällä sivustolla samoillessaan. Pidin lohduttomuudesta, ja vangitusta tunteesta, jota tässä oli. Jään odottelemaan tulevia kirjoitelmia