syksy

Marraskuussa, kun lumi ei ole vieläkään tullut ja maassa on lumen siasta suurimmaksi osaksi kirjavaa. Tupakantumppeja ja muovipusseja ja likaisia leikkihevosia. Jotkut puut ovat niin hirveän säälittäviä, etteivät osaa päästää irti lehdistään ja kiduttavat kauan sitten kuolleita lehtiä yhä oksissaan. Kaikilla kikattavilla teinitytöillä on muodikkaat kuvioidut kumisaappaat täysin turhaan, kun eiväthän he voi hyppiä lätäköihin. Saappaat menisivät likaisiksi. Ja housuille tai hameelle voisi tulla kaksi, vaikka hyvin pientäkin, tahraa ja sehän on maailmanloppu. Ja se on niin lapsellista. Kyllä te ymmärrätte. Miettikää nyt mitä muut siitä ajattelisi, kun hyppii lätäköissä ja lehtikasoissa ja kiipeilee omenapuihin, kun se kaikkein kaunein on liian korkealla. Mitä muut ajattelee? Mitä muut ajattelee? Rikkinäinen leikkihevonen, se ei sentään ajattelisi niin. Toisaalta sen pää on tallottu tohjoksi, eli en oikeastaan usko, että se ajattelee mitään. Toisaalta ajattelisin itse, että he tekevät syksykliseitä, jos he niin tekisivät. He yrittäisivät tehdä vaikutuksen, koska uskaltavat tehdä niin, eikä se loppujen lopuksi olekaan niin erikoista. Tavallista ja tylsää, eikö niin?
Minä jotenkin rakastan marraskuuta, vaikka lumi saisi olla jo täällä. Syksy alkoi jo elokuussa, vaikka silloin olikin lehdet vihreitä ja maa myös. Mutta tuuli ja satoi sillä tavalla, kyllä te tiedätte